Raain elokuva?

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Raain elokuva?

Mowgli
Tykittäjä
1318 viestiä

30.12.10 klo 13:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Raakoja leffoja on tullut katsottua paljonkin, mutta juuri aikaisemminkin mainittu Funny Games on ollut yksi ahdistavimmista. Kyseessä on siis se alkuperäinen 1997 versio. Siinä ei oikeastaan suoraan näytetä väkivaltaa, vaan lähinnä mitä siitä seuraa. Mässäilyä hakevat siis pettyvät, mutta sitähän elokuva tavallaan kritisoi. Leffa oli niin realistinen ja armottoman inhottava, että teki pahaa katsella. Katsomisenkin jälkeen vitutti ja tavallaan toivoi ettei olisi katsonutkaan koko elokuvaa. Erinomainen teos kumminkin, pisti tosissaan ajattelemaan ja herätti aitoa inhoa.

suklaamonni
Käyttäjä
20 viestiä

31.12.10 klo 00:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sano mitä sanot kirjoitti:

Marttyyrit on tässä topicissa ylittämätön. Äärimmäinen, kauhea ja kammottava. Suorastaan hämmästyttävän ahdistavat kidutuskarnevaalit, jotka pitää nähdä jotta sen uskoisi todeksi. Ehdottomasti 2000-luvun merkittävin kauhuelokuva genren uusimpana ja toistaiseksi ylittämättömänä merkkipaaluna.

Eipä tähän oikeastaan mitään lisättävää olekkaan

hebbu
Käyttäjä
482 viestiä

03.01.11 klo 01:05 - linkitä tähän kommenttiin: #

rambo 3 on vuoden 1990 guinnessin enätysten kirjaan mukaan maailman väkivaltaisin elokuva. 220 väkivallan tekoa ja ruumiita tulee yli 109.

hebbu
Käyttäjä
482 viestiä

03.01.11 klo 01:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

tässä muutama esimerkki.
tyttö nimeltä nikita
leon
sin city
hostage
taxi driver
terminator
the dead zone

hebbu
Käyttäjä
482 viestiä

03.01.11 klo 01:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

raaka keikka ei ole nimensä veroinen elokuva ,koska elokuva on aika läppä ja verta ei juuri nähdä ollenkaan.

Miihkali
Moderaattori
2717 viestiä

03.01.11 klo 13:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

hebbu kirjoitti:

rambo 3 on vuoden 1990 guinnessin enätysten kirjaan mukaan maailman väkivaltaisin elokuva. 220 väkivallan tekoa ja ruumiita tulee yli 109.

Aika säälittävää, katso Pako Bronxista. IMDb:n mukaan:

The full death toll in the uncut version is 174. There are 110 killed in shootings, 40 in explosions, 9 by flamethrowers, 1 by stabbing, 1 off-screen kill, 4 unknowns, 6 electrocutions, 2 bashed in the face with a helmet and 1 face turned to red mush after being hit with a shotgun butt.

On muuten kova raina.

Mr. Suominen
Käyttäjä
15 viestiä

04.01.11 klo 11:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

Omien kokemuksien perusteella raain elokuva minkä meikäläinen on varmaan nähnyt (tai mikä nyt tulee mieleen) taitaa olla Paul Verhoevenin Total Recall - unohda tai kuole (1990). Siinä tulee ruumita kuin papereita seonneesta tulostimesta ja veri lentää absurdilla mutta graafisella tavalla. Eikös tätä aikoinaan pidetty eniten kuolemia sisältäneenä elokuvana?

Toinen hitonmoisesti ruumiita synnyttävä elokuva, mikä mieleeni nyt tulee, on Sam Peckinpahin Hurja joukko (1969). Alkukohtauksen sekamelskassa kuolee niin roistoja kuin siviilejä ja lopputaistelussa neljä miestä vie melkein 200 miehen meksikaaniarmeijan mukaansa Manalan majoille. Ja verta tästäkin lähtee, ehkä 60-luvun raain leffa.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1594 viestiä

07.01.11 klo 19:29 - linkitä tähän kommenttiin: #

hebbu kirjoitti:

raaka keikka ei ole nimensä veroinen elokuva ,koska elokuva on aika läppä ja verta ei juuri nähdä ollenkaan.

Harvemmin nimi kertoo mitään elokuva raakuudesta. Onhan Death Wish suomennettu suomessa hyvin harhaanjohtavasti Väkivallan Viholliseksi, vaikka Charles Bronson on elokuvassa kaikkea muuta kuin väkivallan vihollinen. Itsekkin luulin ensin elokuvaa väkivallattomaksi, mutta myöhemmin tajusin elokuvan kantavan suomessa K-18 leimaa. On ne elokuville suomenkieliset nimet antavat tahot joskus todellisia veijareita.

EDIT: Anteeksi offtopic kysymys, mutta kuka/ketkä tai mikä antaa suomenkieliset nimet ulkomaalaisille elokuville?

poximus
Käyttäjä
24 viestiä

07.01.11 klo 21:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vaikka ite en oo mikää raakuuden ystävä, nii Nightmear on minusta aika raaka... ei ehkä monen mielestä ole, mutta minusta on... Väkivaltasuus menee ja yleensä nauran raaoille leffoille, koska jossain leffoissa se on hauskan näköstä ja myös sen takia, että se ei jäisi päähän kummittelemaan...

sulo
Käyttäjä
3302 viestiä

08.01.11 klo 00:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

doomsdaymachine kirjoitti:

Harvemmin nimi kertoo mitään elokuva raakuudesta. Onhan Death Wish suomennettu suomessa hyvin harhaanjohtavasti Väkivallan Viholliseksi, vaikka Charles Bronson on elokuvassa kaikkea muuta kuin väkivallan vihollinen. Itsekkin luulin ensin elokuvaa väkivallattomaksi, mutta myöhemmin tajusin elokuvan kantavan suomessa K-18 leimaa. On ne elokuville suomenkieliset nimet antavat tahot joskus todellisia veijareita.

EDIT: Anteeksi offtopic kysymys, mutta kuka/ketkä tai mikä antaa suomenkieliset nimet ulkomaalaisille elokuville?

Se olisikin ollut hienoa, jos Väkivallan vihollinen olisi ollut herkkä kertomus hippi-Bronsonin elämästä ja hänen pyrkimyksistään lopettaa kaikki sodat ja estää kaikki väkivaltarikokset rauhanomaisin keinoin. Jakamalla vaikka kukkia ja rakkautta.

"Make Love, Not War"

vasara88
Käyttäjä
589 viestiä

09.01.11 klo 14:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Niin just. Se on Väkivallan vihollinen ja nyt loppu vittuilu.

Tikkari
Käyttäjä
11 viestiä

10.08.11 klo 21:05 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nooh Nekromantik oli aivan kamala, varsinkin se pupun silpomis kohta.

Thing
Käyttäjä
6 viestiä

10.08.11 klo 22:50 - linkitä tähän kommenttiin: #

Marttyyrit oli aika sairas leffa ja "Men Behind the Sun" on aika paha :( ...vielä tulee mieleen "Untold Story" ja "Thriller"

gojira
Käyttäjä
231 viestiä

11.08.11 klo 19:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Onhan noita ääri-raakoja rainoja tullut katsottua, mutta kyllä sinne kärkeen menee ainakin osa Saweista. Braindead on oma lukunsa, mutta en pidä sitä mitenkään "sairaalla" tavalla raakana. Cannibal Holocaust - kannibaalien polttouhrit, Grotesque ja Sprski Film ovat kyllä pahasti häiriintyneitä ja väkivaltaisimpia leffoja mitä on tullut nähtyä.

satanoperca
Käyttäjä
11 viestiä

09.11.11 klo 09:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tarantino kirjoitti:

Ichi the Killerin muistan joskus nähneeni ja raaimpana on mieleeni painunut

Ichi on kyllä elokuva jossa lentää kaikkea kasvoista lähtien.
Taitaa kyllä meikäläiselläkin raaimpien listalla olla ihan kärkipäässä ellei jopa ykkönen.

Alm0st
Käyttäjä
42 viestiä

09.11.11 klo 12:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kyllä se ichi the killer vie voiton. Elokuva ei henkistä väkivaltaa onnistu luomaan, mutta fyysistä on luvassa ja paljon. Jos aikoo katsoa ichin suosittelen uncut version katsomista, sillä siinä on mukana myös paljon tärkeitä asioita juonesta. Henkisesti raain näkemäni leffa on sodomian 120 päivää. Erittäin vastenmielinen teos Piere Paolo Pasolinilta. Tuota jälkimmäistä en ihan kaikille lähtisi suosittelemaan.

Kurt
Käyttäjä
294 viestiä

14.11.11 klo 19:46 - linkitä tähän kommenttiin: #

Alm0st kirjoitti:
Henkisesti raain näkemäni leffa on sodomian 120 päivää.

Jaha, minä taas kuulin tältä viisaalta mieheltä videossa, että Salò - 120 Days of Sodom on mitä mainioin deittielokuva: http://www.youtube.com/wa...48qOuXOAXo&feature=relmfu (about kohdassa 0:39) No, saa nähdä ilkiääkö tuota sitten joskus tulevaisuudessa katsoa tytön kanssa treffeillä.

LikeWise
Käyttäjä
104 viestiä

14.11.11 klo 23:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jaahas, raakoja leffoja on kyllä tullut nähtyä useita. Itselläni tuli mieleen ainakin Tokyo Gore Police, Braindead ja jopa Rabid Grannies! :D Toki näissä tämä "raakuus" on vedetty aikas komediallisella otteella, mutta kuitenkin.
Jo yllä mainittu Martyrs, sekä The Devils Rejects ansaitsevat maininnat. Jälkimmäisessä raakuus tuli ilmi ehkäpä enemmän henkisellä puolella, kuin gorena. Vaikka se myös gorea vähän sisälsikin!

Alm0st
Käyttäjä
42 viestiä

16.11.11 klo 16:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kurt kirjoitti:

Alm0st kirjoitti:
Henkisesti raain näkemäni leffa on sodomian 120 päivää.

Jaha, minä taas kuulin tältä viisaalta mieheltä videossa, että Salò - 120 Days of Sodom on mitä mainioin deittielokuva: http://www.youtube.com/wa...48qOuXOAXo&feature=relmfu (about kohdassa 0:39) No, saa nähdä ilkiääkö tuota sitten joskus tulevaisuudessa katsoa tytön kanssa treffeillä.

Suosittelen kyllä, että skippaat tuon tyttöystäväsi kanssa. Mutta jos sinkkuna olo kelpaa niin tervetuloa joukkoon.

Kurt
Käyttäjä
294 viestiä

16.11.11 klo 16:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Alm0st kirjoitti:
Kurt kirjoitti:

Alm0st kirjoitti:
Henkisesti raain näkemäni leffa on sodomian 120 päivää.

Jaha, minä taas kuulin tältä viisaalta mieheltä videossa, että Salò - 120 Days of Sodom on mitä mainioin deittielokuva: http://www.youtube.com/wa...48qOuXOAXo&feature=relmfu (about kohdassa 0:39) No, saa nähdä ilkiääkö tuota sitten joskus tulevaisuudessa katsoa tytön kanssa treffeillä.

Suosittelen kyllä, että skippaat tuon tyttöystäväsi kanssa. Mutta jos sinkkuna olo kelpaa niin tervetuloa joukkoon.

Juu, no läppä oli :D ei vaa vissii kovin kummanen, tiedän kyl ton leffan maineen. Mitä itse aiheeseen tulee, niin koitan vältellä noita ns. henkisesti raakoja elokuvia, koska jo Requiem for a Dreamista jäi traumat (hyvä leffa tosin). Itseäni ei juuri gorella ja verellä mässäilevät leffat hetkauta. Hyvänä esimerkkinä niistä esim. Braindead ja Sawit.

Keskustelut