Aleksi Salmenperä on ollut yksi suosikkiohjaajiani suomalaisen komedian (tai miksei elokuvan yleensäkin) saralla jo loistavasta debyytistä Lapsia ja aikuisia lähtien. Vauvakuumetta sekä homoseksuaalisuutta käsiteltiin esikoisessa vielä melko kevyesti mutta toisessa täyspitkässä ohjaustyössä Miehen työ siirryttiin jo draamallisempaan suuntaan. Paha perhe on osa loogista jatkumoa yhä syvempään päähän mustan huumorin altaassa ja elokuvan huumori aiheuttaakin lähinnä hermostuneita hihityksiä sekä vinoja hymyjä naurunremakoiden sijaan.
Paha perhe käsittelee nimensä mukaan perhe-elämää – pahuus taas on katsojan silmässä. Nelihenkisen uusioperheen rakoilevaa arkipäivää saapuu entisestään mutkistamaan suru-uutinen poikien oikean äidin kuolemasta. Kaikesta vähän pihalla oleva vanhoillinen isä (Ville Virtanen) lähettää pojista pienemmän sekä uuden vaimonsa hotelliin hautajaisten ajaksi sillä heidän vieraakseen saapuu perheen viides jäsen eli tytär edellisestä liitosta jonka hän on hylännyt ex-vaimonsa mukaan Tanskaan. Erossa kasvaneiden sisarusten välille kehittyy nopeasti seksuaalista kemiaa ja työkavereidensa opastamana isä tekee kaikkensa että hänen vanhempi poikansa (Lauri Tilkanen) sekä tyttärensä (Pihla Viitala) pysyisivät erossa toisistaan.
Yhdestäkään elokuvan roolisuorituksesta ei löydy pahaa sanottavaa muttei myöskään erityistä ylistettävää. Ville Virtanen on kuin luotu rooliinsa hämillään olevana perheenisänä mutta ei silti tyydy vetämään roolia vain sopivan ulkonäkönsä voimin vaan näyttelee tilanteet juuri oikealla kivikasvoisuuden sekä pinnan alla kuplivien tunteiden sekoituksella. Rokahtavaa tytärtä näyttelevä Pihla Viitala on sopivan tuore kasvo Suomen pienissä elokuvapiireissä ja siksi täydellinen Tanskasta Suomeen palaavana puolikapinallisena tyttärenä. Pääkolmikon heikoin lenkki on Lauri Tilkanen joka ei erityisesti vakuuta mutta onneksi niin sanotusti sulautuu maisemaan eli sopii rooliinsa vaikkei siihen hirveästi tunnukaan panostavan. Sivunäyttelijät olivat perussuomalaiseen tapaan melko tyhjää massaa josta ei oikein kukaan jäänyt elokuvan päätyttyä mieleen vaikka hyvin suoriutuivatkin. Tunnetummista kasvoista mukana piipahtaa Reino Nordin ihan mukavassa pikkuroolissa ja Ismo Kalliokin on antanut kasvonsa Salmenperän käyttöön.
Seuraavasta mielleyhtymästä kuumaverisimmät fanit varmaan suutahtavat suuntaan tai toiseen mutta Pahan perheen lievästi häiriintynyt tunnelma palautti mieleeni viime vuonna YLE:llä pyörineen suomalaisen komediasarja Ihmebantun. Tosin siinä missä Ihmebantun huumori oli vielä pidemmälle vietyä ja pikimustaa on Paha perhe lähinnä pikkumusta. Tunnelman lisäksi Pahalla perhellä on ikävä kyllä toinenkin yhtäläisyys televisiosarjoihin nimittäin episodimainen leikkaustyyli joka etenkin alkupuolella häiritsee melko pahasti kohtausten leijaillessa sketsimäisesti toisensa perään ilman vahvaa punaista lankaa. Loppupuoliskolla rakenne alkaa olla elokuvamaisempi – tai ehkä vain totuin äksyihin leikkauksiin – mutta joka tapauksesssa Paha perhe lähtee lähes jokaisessa suhteessa kunnolla lentoon vasta puolenvälin tienoilla. Ei ensimmäinen puolikaskaan toki turha ole vaan asettaa tarinan perusteet paikoilleen mutta vähän harmittavan maun puolittaisuus jätti etenkin kun kyseessä on tiukka 90 minuutin paketti jossa tarina yleensä käynnistetään 15 minuutin kohdalla. Tai ehkä hidas alku oli Salmenperän taiteellinen ratkaisu ja olen typerä pelle kun en ymmärrä, ken tietää! Tärkeintä kuitenkin on että elokuvan unenomainen tunnelma vetää keskittyneemmän katsojan elokuvan maailmaan ja pienet virheet jättää mieluusti huomiotta.
Paha perhe on erittäin suositeltava elokuva jos kotimainen komedia yhtään kiinnostaa tai jos pidit Salmenperän edellisistä ohjaustöistä. Vaikkei elokuva napakymppi olekaan on aina piristävää kun suomalaiselta hauskuutusrintamalta tulee edes jotain vaihtoehtoja puskafarsseille sun muille Kummeleiden kuminenäkomedioille jotka ovat suurinpiirtein yhtä (epä)hauskoja kuin Matti Nykänen.
