Young Love

(2001)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Young Love
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Young Love
Valmistusvuosi:2001
Pituus:75 min
Pisteytyksiä: 81
Tarkka arvio: 1.94

Arviot

Kotimainen nuorisoelokuva, joka ei nostata mitään mielettömiä mielenliikkeitä suuntaan eikä toiseen.

Young Love on pienimuotoinen, kotimainen nuorisoelokuva, joka ei nostata mitään mielettömiä mielenliikkeitä suuntaan eikä toiseen. Elokuvan tarina nuoren pojan (yksipuolisesta) ensirakkaudesta ei ole omaperäinen, mutta sen toteutus kuitenkin ihan katsottavaa luokkaa. On hyvä, että Suomessa tehdään myös elokuvia, jotka on suunnattu varhaisnuorille/lapsille tavalla, jolla ei yritetä tavoitella taiteiden taivaita. Arto Lehkamo ohjaa perusvarmasti, samalla tavalla […]

Arvosteltu: 09.11.2002

Karmean kökkö esimerkki suomalaisen nykyelokuvan ahdingosta.

Suomalainen elokuva on aina kiehtonut meikäläistä. Komisario Palmut, Tuntematon sotilas, Kaurismäen veljesten hengentuotokset sekä tietysti loistavat kulttiklassikot Kahdeksan surmanluotia ja Raid ovat iskeneet todella lujaa ja edistäneet osaltaan yhä kasvavaa elokuvafriikin harrastustani. Ikävä kyllä jokin aika sitten kotimainen elokuva lähti väistämättä törmäyskurssille, elokuvia alettiin tehdä pelkästään nuorille katsojille lukuunottamatta karmivaa Timo Koivusaloa jonka teoksista minulla […]

Arvosteltu: 01.11.2003

Suomalaisen elokuvateollisuuden pohjanoteeraus!

Suomalaisen elokuvateollisuuden pohjanoteeraus! Totaalinen floppi! Hengetön ja tunteeton rakkausdraama! Ja Saija Lentosen tissit!! Juurikin sitä on vuonna 2001 ilmestynyt Arto Lehkamon ohjaama ja käsikirjoittama suomidraama Young Love. Kun näkee näin huonon elokuvan, sitä alkaa miettimään kuinka tyhmä ihminen oikeasti voi olla. Miten kukaan itseään kunnioittava ohjaaja pystyy luomaan tällaista paskaa? Mitä ihmettä Lehkamon mielessä liikkui? […]

Arvosteltu: 01.01.2010

Kommentit & Pisteytykset

Papha
riina]
Iina_
Hoo
pirpana
Kauhuhullu
wolf87
Palikka
TheDude
Blaze
John Lennonjohto
Kuosimodo
DLunch
elemental
BlaizerTM
Jedi-Brony
Turbulenz
Linkous
mauge
Sevigny
nasu23
lilalotta
Kivilärvi
Vanilla
Cramiel
Memphis
mbay
Duke
Bungle
pikkumusta85
ms

Lisää luettavaa