Sydämen kuiskaus

(1995)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Sydämen kuiskaus
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:耳をすませば
Valmistusvuosi:1995
Pituus:111 min
Pisteytyksiä: 81
Tarkka arvio: 3.48

Kissojen valtakunnasta tutun Aoi Hiragin manga-sarjakuvaan perustuva Sydämen kuiskaus on japanilaiseen kaupunkiin sijoittuva kertomus nuoruudesta, sydämen valinnoista ja unelmista. Elokuvassa on yhtymäkohtia Kissojen valtakuntaan, mutta se on itsenäinen teos. Sydämen kuiskaus kertoo yläasteikäisestä Shizukusta, joka rakastaa lukemista. Tutkiessaan kirjastosta lainaamiensa kirjojen lainauskortteja hän huomaa, että joku Seiji Amazawa on lukenut kaikki hänen lainaamansa kirjat ennen häntä. Eräänä päivänä Shizuku lähtee seuraamaan salaperäistä kissaa, joka johdattaa hänet ystävällisen puusepän verstaaseen. Samaan aikaan Shizuku tuntuu törmäävän kaikkialla hieman ärsyttävään vieraaseen poikaan, joka myöhemmin paljastuu Seiji Amasawaksi.

Arviot

Mimi wo Sumaseba vie katsojan kasvamisen vaikeuden, ihastumisen ja mielikuvituksen maailmaan.

arina starttaa Tokiolaisesta betonilähiöstä, jossa asustaa 14-vuotias Shizuku vanhempiensa ja vähemmän miellyttävän isosiskonsa kanssa. Shizukua ei lukion pääsykokeisiin lukeminen pahemmin kiinnosta, vaan kesäloma kuluu rattoisasti fiktiokirjoja lukien. Sitten hän huomaa kaikkien lainaamiensa kirjojen lainauskorteissa saman nimen: Seiji Amasawa. Shizukun mielenkiinto herää. Kuka on tämä poika? Onkohan hän komeakin? Vai onko hän sittenkin se ärsyttävä hemmo, […]

Arvosteltu: 28.04.2007

Kommentit & Pisteytykset

tokiotaku
Liquider
anneli84
Etana
Graffiti
kassu10
Ami
Ataru
SuKuNa
Ryomeow
Jonttura
mersilja
Luffy
Murikka
Ludil
SuchAShame
sterlok
Bjarska
reykir
Tervamies
tuulenpuuska
Epitaph
rusher
makehzzz
Kookosbanaani
Backwoods
animaatiohullu
Slipkjovi
Hebe
jedimind
Haahuilija

Lisää luettavaa