Wallander: Afrikkalainen

(2005)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Wallander: Afrikkalainen
Genret: , ,
Maat:
Alkuperäinen nimi:Wallander: Afrikanen
Valmistusvuosi:2005
Pituus:87 min
Pisteytyksiä: 26
Tarkka arvio: 2.71

Vaalikampanjat huipentuvat ja Ystadin torilla hehkutetaan paikallista sosiaalidemokraattien ehdokasta, Kenneth Nilssonia. Nilsson on valinnut taistelun rasismia vastaan pääteemakseen, ja hänen ykköstehtävänsä on puhdistaa maakunnan maine muukalaisvihasta. Samanaikaisesti Puolassa Gdanskin rautatieasemalle saapuu juna. Junasta löytyy mustan miehen ruumis, jonka päästä ja kasvoista on ammuttu puolet pois. Tutkimuksissa käy ilmi, että murha on tapahtunut junan lähtöasemalla, Ystadissa, joten tapaus siirretään paikallispoliisi Kurt Wallanderille. Tutkimukset saavat yllätyskäänteen kun murha-aseella tuntuu olevan yhteys Wallanderin lapsuudenystävään.

Arviot

Ei ole lopulta mikään erikoinen, mutta kertakäyttökamana hyvä rikosdraama kuitenkin.

Epätasaisen Wallander-sarjan viides osa Afrikkalainen on näkemistäni sarjan elokuvista ehdottomasti paras. Puolalaiselle rautatieasemalle päätyy mustaihoisen miehen ruumis junan mukana. Itsemurhalta vaikuttava tapaus näyttää tapahtuneen Ystadissa, joten Kurt Wallanderin ryhmä saa asian tutkittavakseen. Pian selviääkin, ettei homma olekaan itsemurha. Murhan taustalla näyttää pyörivän rasismia ja politiikkaa. Lisäapua tulee Tukholmasta, mutta avun annossa näyttää olevan taka-ajatuksia. Surullisin […]

Arvosteltu: 12.05.2006

Kommentit & Pisteytykset

biige
AP
Ipar
Chinook
Hoo
Nico
mikelawry
sulo
AlexZ
Hiisi
stranger in this town
Pulu
Bad Lieutenant
jude3
Pikli
Shabbath
Kustaa
Edelweiss
cilla
uusis
eskoaarne
cronenberger
Thoke
Tappo
karhari
heiska-

Lisää luettavaa