Vuokralainen

(1976)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Vuokralainen
Genret: , ,
Maat: ,
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Le Locataire
Valmistusvuosi:1976
Pituus:125 min
Pisteytyksiä: 86
Tarkka arvio: 3.91

Arviot

Varsinkin elokuvan loppupuolelle mentäessä ilmapiiri kiristyy selkeästi ja muuttuu lopulta todella kieroksi.

Vuokralaisessa Roman Polanski ei päästä katsojaansa helpolla. Juuri kun elokuvasta on saanut hyvän ja tuntuvan otteen, kankaalle tuodaan mitä hämmentävimpiä asioita. Rosemaryn painajaisen lähisukulaisena tunnettu Vuokralainen on ohjaajaneron tuotoksista kepeästi se tulkinnanvaraisin, kun taas Rosemaryn painajainen ei loppupelissä jättänyt juurikaan mitään arvailujen varaan. Tämä takasi tietysti kaupallisen menestyksen. Vuokralaisessa on havaittavissa selkeästi samoja elementtejä kuin […]

Arvosteltu: 09.03.2005

Hukkaan heitettyjä ideanpoikasia.

Arkistotyöläinen Trelkovsky (Polanski) tarvitsee asunnon. Valinnanvaraa tarjonnassa ei juuri ole, eikä Trelkovsky erityisemmin halua osoittaa pelkäävänsä. Niinpä hän päätyy vuokraamaan erään nuhjuisen huoneiston, jonka edellinen asukki on hypännyt kuolemaan ihan omaehtoisesti. Aluksi kaikki vaikuttaa suhteellisen siedettävältä, mutta vähitellen Trelkovskya alkavat piinata niin moninaiset ongelmat, ettei hän ota tolkkua niistä itsekään. Kun miesparka alkaa elää edellisen […]

Arvosteltu: 11.04.2006

Ei missään nimessä lukeudu Roman Polanskin parhaimpiin elokuviin.

Ennen kuin olin nähnyt Roman Polanskin Vuokralaisen, tunsin aika paljon kunnioitusta herraa kohtaan. Onhan hän tehnyt muutaman todella hyvän elokuvan. Tämän nähtyäni en kuitenkaan ollut enää varma pitäisikö itkeä vai nauraa. Vuokralaisessa esiintyy suhteellisen paljon sellaista tahatonta komiikkaa ja se ei tietenkään ole hyvä juttu mikäli elokuvaa tehdään tosissaan. Vuokralaista katsoessani en voinut välttyä ajatukselta, […]

Arvosteltu: 10.04.2007

Mielenkiintoinen psykologinen trilleri, joka ei avaudu kerralla.

Trelkovski (Polanski) vuokraa kerrostalosta asunnon, jonka edellinen asukas on hypännyt ikkunasta. Pian kuitenkin käy selväksi, että asukkaat arvostavat hiljaisuutta ja häiriintyvät metelistä. Kohta Trelkovski alkaa epäilemään, että muut asukkaat ajoivat edellisen asukaan itsemurhaan, eikä hän ole varma omasta mielenterveydestään. Vuokralainen on mielenkiintoinen psykologinen trilleri. Ei tällaisia enää nykyään tehdä. Tunnelmaa kehitellään hitaasti, ja kohta ei […]

Arvosteltu: 07.08.2007

Kauhugenren eliittiä, taas hieman eri tavalla kuin ohjaajansa aiemmat vastaavat.

Vuokralainen (Le Locataire) oli suunnilleen sitä mitä odotinkin Roman Polanskin epävirallisen ”kämppätrilogian” viimeiseltä osalta, josta olin nähnyt painajaisia jo ennen sen katsomista: elokuva, joka väristyksiä aiheuttaen kiertää pitkin aivoja ja sisäelimiä vielä pitkään katsomisen jälkeen. Vuokralainen ei kumminkaan toista ohjaajansa aiempia elokuvapainajaisia muuten kuin toistuvien, mutta eri lailla käytettyjen teemojen ja erilaisten pienten, outoja deja […]

Arvosteltu: 29.12.2011

Kommentit & Pisteytykset

Nanna
Leppäkerttu
Kaamos
Amis
Villetys
Nimetön
Teeeemu
elokuvamoguli
Johnny
jawbreaker
Cuomi
ms
Starbuck
dbgirl
Sduiv
nimetön
K@ltsu
Luca Brasi
nooora
lollero
-Sorento-
Jamii
mcleffa92
feelslikesleep
hell bill
makari
Calvero
Terran
Juki
Keräilijä
klauskinki
Söpö
eeeno
Ipar
awayfromhere
7thSeal

Lisää luettavaa