Viidakkovekara Juuso

(1993)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Viidakkovekara Juuso
Maat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Jungledyret
Valmistusvuosi:1993
Pituus:73 min
Pisteytyksiä: 96
Tarkka arvio: 3.19

Viidakkovekara Juuso on huumorilla höystetty, lämminhenkinen tarina superharvinaisesta viidakon eläimestä Juusosta. Suurenluokan diiva, filmitähti Isabella haluaa Juuson lemmikikseen ja esiintymään uuteen elokuvaansa. Isabella onnistuu apureineen pyydystää Juuso ja kuskata se kaupunkiin. Juuso ei kuitenkaan viihdy uudessa ympäristössä ja päättää lähteä karkumatkalle kohti kotiviidakkoa.

Arviot

Seikkailu onkin mitä viihdyttävin ainakin perheen pienempiä ajatellen.

Viidakkovekara Juuso -elokuva tuo ensimmäisenä mieleen lapsuuden. Muistan katsoneeni kyseisen animaatioleffan useita kymmeniäkin kertoja, sillä se oli penskana ehdottomasti lempielokuvani. Kun sitten hoksasin, ettei kukaan ole vielä ehtinyt Viidakkovekarasta arvostelua tekemään, laitoin filmin pyörimään ja verestin samalla muisteloitani. Elokuva kertoo söpöstä, Juuso-nimisestä otuksesta, joka elelee varsin leppoisaa elämää kotiviidakossaan. Tämä asetelma tulee kuitenkin pian muuttumaan, […]

Arvosteltu: 06.09.2008

Heikki Määttäsen ääni sopii viidakkovekaran suuhun niin täydellisesti, ettei rooliin ketään muuta voisi kuvitellakaan.

En hyvällä tahdollakaan usko läntiseltä pallonpuoliskolta löytyvän kovinkaan montaa tanskalaisen animaation eli ”juuttimaation” jännittävään maailmaan syvällisemmin perehtynyttä silmäparia, mutta jonkinlaisen elävän kansanperinteen asemaa nauttima taloudellisten suhdanteiden sekä paikallisten verokiemuroiden riivaama taidemuoto on kansainväliselläkin mittapuulla nauttinut vuosien varrella omia merkittäviä nousu- ja laskukausiaan kauan ennen nykyisten markkinoiden merkittävää avautumista tai internetin yleistymistäkään. Mistä tai miten tähän […]

Arvosteltu: 23.09.2021

Kommentit & Pisteytykset

Uytp7
anna.v
JelunK1
Chani
Jamppahattu
-s-
Jamii
arpum
Myssypingu
Kaamos
katiiimoi
cronenberger
Söpö
Nortica
Kilttipoika
Riseri
TheNameless
KolmasMies
pilkutsalo
kuningas
muovijeesus
KellopeliMandariini
Nimetön
Sgt.Rane
shinji
Brutus
Miliisi
FinnPoro
Miko
Jays
mh
rafaovicristiano
Altema
zBeatrixKiddo
Antecc
Mimmu*
sarya
Cramiel
EdvardH
Applethief
Blairoid
Hukka
Nietvart
Spuge
StoryManiac
Jokkekorn

Lisää luettavaa