Vihreä maili

(1999)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Vihreä maili
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Green Mile
Valmistusvuosi:1999
Pituus:188 min
Pisteytyksiä: 1113
Tarkka arvio: 4.31

Vihreä maili sijoittuu 1930-luvun lama-ajan Yhdysvaltoihin. Valtava John Coffey (Michael Clarke Duncan) tuodaan vankilan kuolemaantuomittujen osastolle. Mustaihoinen Coffey on tuomittu kahden valkoisen pikkutytön murhasta, mutta osaston päävartija Paul Edgecomb (Tom Hanks) alkaa pikku hiljaa epäillä Coffeyn syyllisyyttä. Lempeällä jätillä on nimittäin ihmeellinen kyky parantaa ja jakaa rohkeutta ja inhimillisyyttä pelkän kosketuksen välityksellä.

 

Arviot

On aina huojentavaa huomata että Kingin teoksista saadaan aikaan myös hyviä elokuvia.

Eeppisen keston saavuttava Vihreä maili perustuu Stephen Kingin Kuoleman käytävä novellisarjaan. Tarina sijoittuu 30-luvulle, kuolemaantuomittujen selliosastolle, jossa tapahtuu ihmeitä. No juonesta ei sen enempää. Kingin kirjallisuudesta on räpöstetty filmille jos jonkinmoista tuotosta ja todella vaihtelevalla menestyksellä. Hirvittävista TV-kauhuista ihan sinne mestariteosten joukkoon. Vihreä Maili kuuluu sinne parhaimmistoon. Itse asiassa nämä, ei niin kauhutarinat, ovatkin jostain […]

Arvosteltu: 09.03.2002

Kolme tuntia hujahtaa kuin se 1609 metrin matka, jota mailiksi kutsutaan. Laadukkaan leffavuoden 1999 kärkipaloja.

Ei ollut kovin yllättävää, että seitsemän Oscar-ehdokkuutta läpimurrollaan (Shawshank Redemption) kerännyt Frank Darabont iski kultasuoneen myös seuraajaleffallaan. Vihreä maili –nimeä totteleva vankiladraama oli laadukkaan leffavuoden 1999 kärkipaloja. Yllättävämpi taustatekijä sen sijaan on Stephen Kingin kirja, johon homma pohjautuu. Vaikka King oli kirjaillut myös Shawshank Redemptionin, niin on muistettava, että melkeinpä yhdeksän kertaa kymmenestä King on […]

Arvosteltu: 19.05.2005

Harvoin näkee näin paljon alkuperäisteosta noudattavaa elokuvaa.

Vihreä maili perustuu Stephen Kingin novellisarjaan Kuoleman käytävä. Tämä on myös melko onnistunut Stephen King-filmatisointi. Tämän elokuvan ohjaaja Frank Darabont on myös ohjannut toisenkin Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan, Shawshank Redemptionin eli hölmömmällä suomititlella Rita Hayworth – Avain pakoon. Vankilan kuolemantuomittujen osastolle tulee uusi vanki, John Coffey (Michael Clarke Duncan), joka on tuomittu sähkötuoliin kahden […]

Arvosteltu: 01.07.2005

Hyvä tarina, jonka takana ovat hyvät henkilöhahmot.

Eeppisen keston saavuttava Vihreä maili perustuu Stephen Kingin Kuoleman käytävä -novellisarjaan. Tarina sijoittuu 30-luvulle, kuolemaantuomittujen selliosastolle, jossa tapahtuu ihmeitä. No, juonesta ei sen enempää. Kingin kirjallisuudesta on räpöstetty filmille jos jonkinmoista tuotosta ja todella vaihtelevalla menestyksellä. Hirvittävista TV-kauhuista ihan sinne mestariteosten joukkoon. Vihreä Maili kuuluu sinne parhaimmistoon. Itse asiassa nämä, ei niin kauhutarinat, ovatkin jostain […]

Arvosteltu: 28.01.2007

Paketti on kokonaisuudessaan erittäin toimiva. Hahmot ovat moniulotteisia ja uskottavia, tapahtumat koskettavia tavalla tai toisella ja näyttelijätyö ensiluokkaista.

Stephen Kingin romaaneja on kyhätty elokuviksi hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Upean Avain Pakoon-sovituksen ohjannut Frank Darabont tekee jälleen laatutyötä ohjaamalla toisen Kingin kynäilemän vankilatarinan, Vihreän Mailin. Yli kolmituntinen teos ei käy pituudestaan huolimatta tylsäksi, sillä paketti on kokonaisuudessaan erittäin toimiva. Hahmot ovat moniulotteisia ja uskottavia, tapahtumat koskettavia tavalla tai toisella ja näyttelijätyö ensiluokkaista. Tom Hanks tekee […]

Arvosteltu: 28.02.2008

Kingin kynästä hyvä kirja, Darabontin kamerasta loistava elokuva.

Tässä on erinomainen esimerkki, kuina hyvästä kirjasta on saatu tehtyä hyvä elokuva. Tai oikeastaan loistava elokuva, sillä Vihreä maili on täydellinen. Sen pituuskaan ei vaivaa hetkeäkään, sillä roolisuoritukset, tarinointi, tapahtumat ja kaikki toimivat kaikki mahtavasti. Stephen Kingin samannimiseen (tosin romaanin suomennos on Kuoleman käytävä) tarinaan todella uskollisesti perustuva Vihreä maili on Frank Darabontilta todellinen mestariteos. […]

Arvosteltu: 19.04.2008

Järkyttävä, mutta samalla kaunis tarina koskettavista kohtaloista.

Tom Hanks esittää Paul Edgecombia Vihreäksi mailiksi kutsutun kuoleman selliosaston johtajaa. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1935 jolloin osastolle tuodaan jättiläismäinen musta mies, jota syytetään kahden alaikäisen tytön sadistisesta murhasta. Järkälemäinen mies tuo mukanaan outojen tapahtumien sarjan ja saa mailin henkilökunnan epäilemään lempeän jättiläisen syyllisyyttä julmiin murhiin aina viimeiseen päivään saakka. On hienoa nähdä onnistunut King- elokuva. […]

Arvosteltu: 27.11.2008

Pitkän, koskettava ja kaunis elokuva.

Elämä ja kuolema ovat paradoksi. Osaamme synnyttää, mutta emme tiedä mistä elämä tulee. Osaamme tappaa, lukemattomilla tavoilla, mutta ymmärryksemme kuolemasta on yhtä rajallinen. Noita mysteerejä ja niiden välissä kieppuvaa elämäksi sanottua välivaihetta Stephen Kingin sarjaromaani [I]Kuoleman käytävä[/I] kuvaa ja Frank Darabont sovittaa sen loistavaksi elokuvaksi osoittaen että mestariteoksen jälkeen voi tulla uusi mestariteos. Paul Edgecomb […]

Arvosteltu: 04.03.2010

Kommentit & Pisteytykset

Dita
porssiman
craint
Epeli82
Nimetön
Heinz1869
Dev
Frank Lucas
juoppohullu
heiska-
Ludil
Luumunana
phella

Lisää luettavaa