Training Day

(2001)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Training Day
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Training Day
Valmistusvuosi:2001
Pituus:118 min
Pisteytyksiä: 396
Tarkka arvio: 3.87

Iskevä toimintajännäri nuoren poliisin ensimmäisestä, aina vain vaarallisemmasta työpäivästä Los Angelesin huumepoliisin riveissä.

Arviot

Pitkästä aikaa leffa joka naulaa sohvan pohjalle alusta loppuun.

Huume-etsiväksi pyrkivä keltanokka aloittelee uraansa kenttätyössä kokeneen etsivän kanssa. Ekana työpäivänä rookieta koitellaan monessa sopassa ja kurmuutusta tulee omilta ja vierailta. Kehissä on vasikkaa ja poliisipäällikköä, ja tietty normaalia slummikortteleiden neekerilätkytystä. Homman juju on kuitenkin kokenutta kehäkettua esittävän Denzel Washingtonin roolihahmon ja nuorta kokelasta esittävän Ethan Hawken välisen hahmon keskinäsessä vääntelyssä. Alkuasetelma on sitä mitä […]

Arvosteltu: 02.07.2002

Katsoja kulkee ikäänkuin nuoren alokkaan housuissa ihmetellen ympärillä pyörivää sirkusta.

Leffa kertoo huumeyksikköön duuniin pyrkivän nuoren poliisin (Hawke) ensimmäisestä työpäivästä. Työnkuva tuntuu heti aluksi muuttuuneen sitten aiempien duunien. Sopeutuminen kaduille vaatii uudenlaisia työskentelymetodeja ja asennetta. Eräänlaisena sisäänajajana ja kouluttajana toimiikin poliisivoimissa kredittejä kerännyt vanhempi konstaapeli, jota puolestaan esittää Mr Denzel Washington. Eli homma etenee niin että alokkaan touhuja seuraillaan eka päivä, jonka jälkeen vanhempi konsta […]

Arvosteltu: 04.08.2002

Kyllähän tämän katsoo kerran tai parikin, mutta jää kuitenkin auttamattomasti keskitason toimintapätkäksi.

Lainasin naapurilta tämän dvd:nä, ja löin lätyn pyörimään vailla minkäänlaisia odotuksia. En odottanut huonoa leffaa, mutten hyvääkään. Minulla ei ollut kertakaikkiaan aavistustakaan siitä, onko se hyvä vai ei. Nuori Jake pääsee huumekytäksi, ja partioon. Hän kiertää Enkelten kaupungin katuja yhdessä kovaksi keitetyn, gangsteriasennette huokuvan vanhemman ja kokeneemman kytän kanssa. Päivän aikana märkäkorvalle kuitenkin selvenee moni […]

Arvosteltu: 18.08.2003

Hieno kuvaus siitä miten valta turmelee ja viaton naiivius saa kyytiä kun vastaan tulee riittävän suuri paha.

Nuori ja idealistinen poliisinalku Jake Hoyt on aloittelemassa ekaa duunipäiväänsä LAPD:n undercover-huumeyksikössä, parinaan kokenut Alonzo Harris joka on kuitenkin harvinaisen töykeä Hoytille alusta saakka. Hoyt kuvittelee sen aluksi olevan vain ohimenevää, liikaa pahuutta nähneen veteraanikytän normaalia reagointia uuden parin kokemattomuuteen, mutta varsin pian Alonzosta alkaa paljastua piirteitä jotka eivät kuulu hyvän kytän ominaisuuksiin. Alonzon lainkuuliaisuus […]

Arvosteltu: 14.04.2005

Hieman erilainen poliisin työpäivä.

Denzel Washington pokkasi itselleen Training Daystä parhaan miespääosan Oscarin. Eikä syyttä suotta, sillä mies tekee ihan onnistuneen roolin huumepoliisina (Alonzo Harris), jonka toimintametodit ja moraali ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Hänen uudeksi parikseen kentälle tulee Ethan Hawken esittämä Jake Hoyt, joka joutuu yhden päivän aikana kohtaamaan julman maailman, jossa lainvalvojatkin ovat omalla tavallaan ja tavoitteillaan mukana. Ennen […]

Arvosteltu: 14.03.2008

Kaikki osa-alueet toimivat saumattomasti kokonaisuutena.

Training Day on vuonna 2001 valmistettu rikosdraama, josta pääosan esittäjä Denzel Washington nappasi toisen Oscarinsa. Itse katsoin leffan toistamiseen, mutta jälleen kerran se onnistui naulaamaan takalistoni kahden tunnin ajaksi nojatuolin perälle ja nerokas käsikirjoitus herätti edelleen ihastusta. Leffa käsittelee nimensä mukaisesti huumepoliisiksi haluavaa nuorta ja oikeamielistä Jake Hoyt:ia (Hawke), joka joutuu elämänsä seikkailuun kun häntä […]

Arvosteltu: 27.10.2008

Genrensä edustaja hyvässä ja myös pahassa.

Poliisielokuva voi olla kova tai sitten kevyt. Kovassa poliisielokuvassa hyvän ja pahan raja on häilyvä ja toimintaympäristöä hallitsevat nistit, jengiläiset, urbaani saasta ja moraalinen epävarmuus. Rikoksia sattuu ja poliisin tehtävä on niiden estäminen ja siten he suojelevat lampaita susilta, mutta hänen joka taistelee hirviöitä vastaan on varottava muuttumista hirviöksi. David Ayerin kirjoittama elokuva tuoreen noviisin […]

Arvosteltu: 22.09.2009

Kommentit & Pisteytykset

Elvis69
arg
Seppochu
Blaze
JoonaPrkl
Modnar
Ipar
rillijulle
mollikainen
skwah
EL_Wray
Heavyjuuseri
NitroPupu
Thuuki
Uytp7
Ryakar
Timbuktu87
Grinch
-Sorento-
arttuu99
Vilperi
Stranger
Kaltsu
Lassomies
HAL9000
oiqqu
SharkAttack
ozkuz
tombe
Zarbock
-Testament-
Nico
Also Starring
killbill
jude3
yorma
kewanhammer
pökkelö
ozzzku
Viljami
ANGO
kim91
lällälää79
Jammar
Nicolaias
recreazion

Lisää luettavaa