Arvostelu

Yhdistelmä huonoa actionia, scifiä sekä kökköhuumoria.

Tylsän maanantaipäivän lopuksi, päätin laittaa koneeseen toistaiseksi katsomatonta Arska-lättyä. Odotukset olivat suht korkealla ja aivotkin tuli jätettyä sopivasti narikkaan. Elokuva petti kuitenkin pahemman kerran pitkiin aikoihin.

Itse juoneen; on vuosi 2084 Schwarzenegger esittää raksalla työskentelevää köyhää heppua nimeltä Douglas Quaid. Quaid unelmoi paremmasta elämästä vierasplaneetallamme Marsissa, josta näkee öisin unia. Mies näkee kuitenkin mielenkiintoisen mainoksen, jossa kerrotaan matkan ostaessaan saavan vision aivoihin ja tällä sitten leikkiä matkakohteessa. Noh, Arnie rooliensa tapaisesti päättää olla salainen agentti, jonka olisi tarkoitus pelastaa maailma. Marsiin päästyään sitten ammuskellaan pahiksia ja ihmetellään ollaanko unessa vai ei.

Eh, voisiko mielenkiintoisemmalta juoni kuulostaa? Täytyy myöntää, että vaikka ne aivot 113 minuuttia pysyikin narikassa, niin ei tämä pystynyt piirun vertaa viihdyttämään. Ei, ei edes huonoudessaan eikä kovalta Arnien sekä actionin ystävältä. Total Recall on siis yhdistelmä huonoa actionia, scifiä sekä kökköhuumoria. Noh, voipa tämänkin kulttimaineensa perusteella myydä vaikka muutamalla eurolla.

nimimerkki: JohnRambo

Pisteet: rating 80,000

JohnRambo
Käyttäjä, 71 arvostelua
Arvosteltu: 15.06.2005
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Gran Torino
Gran Torino arvosana 4,20
Gran Torino
Terminator 2 - Tuomion päivä
Terminator 2 - Tuomion päivä arvosana 4,44
Terminator 2 - Tuomion päivä
The Fountain
The Fountain arvosana 3,74
The Fountain
The Truman Show
The Truman Show arvosana 3,92
The Truman Show

Elokuvan tiedot

Total Recall - unohda tai kuole
Total Recall - unohda tai kuole arvosana 3,81

Total Recall - unohda tai kuole (1990)

Alkuperäinen nimi: Total Recall

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1990
Pituus:
113 min
Tunnetaan myös nimillä:
Total Recall - Unohda tai kuole
Ohjaajat:
Paul Verhoeven
Käsikirjoittajat:
Dan O'Bannon, Gary Goldman, Jon Povill, Philip K. Dick, Ronald Shusett
Pääosanäyttelijät:
Arnold Schwarzenegger, Marshall Bell, Mel Johnson Jr., Michael Ironside, Rachel Ticotin, Ronny Cox, Sharon Stone
Maat:
USA
Kielet:
englanti