Arvostelu

Ozu näyttää taitonsa useilla erilaisilla toinen toistaan taitavimmilla kuvakulmilla.

Yasujiro Ozu kuuluu Japanin kaikkien aikojen maineikkaimpien ohjaajien joukkoon. Hänet tunnetaan rauhallisista ja pohdiskelevista elokuvistaan, joihin myös Tokyo Story kuuluu. Aluksi epäilin että jaksankohan edes katsoa tuota loppuun, mutta lopulta elokuvan katsottuani paljastuikin se yhdeksi kovimmista yllättäjistä pitkään aikaan.

Elokuvan juoni ei oikeastaan ole kovin kummoinen. Tarina kertoo perheestä, jonka isovanhemmat asuvat kaukana maalla ja jälkikasvu (3 lasta) Tokiossa. Pitkästä välimatkasta johtuen he näkevät toisiaan hyvin harvoin, ja elokuva lähteekin liikkeelle siitä kun isovanhemmat saapuvat tapaamaan lapsiaan. Heidän lapsensa ovat kuitenkin niin kiireisiä töissään sekä omien lastensa parissa, että heiltä ei millään liikene aikaa vanhemmilleen. Vanhemmat joutuvatkin pääasiassa viettämään aikaansa yksin isossa kaupungissa. Kunnes he lopulta saavat seuraa eräältä läheiseltä, jolta eivät sitä ehkä eniten olisi osanneet odottaa.

Elokuvan lähtöasetelmat kuulostavat tajuttoman tylsiltä, ja siltä ettei siinä mitään tapahtuisi. Jälkimmäinen on osaksi totta, elokuvassa ei mitään suurempia tapahdu, mutta ihmisten välillä kehittyvät suhteet ovatkin elokuvan ydin. Tokyo Storya voisi jopa verrata niinikään loistavaan Lost in Translationiin, jossa liikutaan hyvinkin samankaltaisissa tunnelmissa. Myös ohjauksen osalta ollaan tehty hienoa työtä, Ozu näyttää taitonsa useilla erilaisilla toinen toistaan taitavimmilla kuvakulmilla, jotka ovat yleensä matalalta kuvattuja kuten hänellä oli tapanaan tehdä. Näyttelijäkaartista on pakko mainita loistava Norikoa näyttelevä Setsuko Hara, joka oli tuohon aikaan suuri tähti Japanissa.

Tämä on niitä harvoja elokuvia joista en pahaa sanottavaa keksi. Hidastempoisuudestaan huolimatta se jaksaa pitää otteessaan loppuun saakka, eikä tunnu ollenkaan tylsältä, vaikka aluksi sitä pelkäsinkin. Tämä on myös niitä erittäin harvoja elokuvia, jotka ovat meinanneet saada meikäläiselle tipan linssiin, vaikkei siinä ihan onnistunutkaan niin se on silti jo saavutus minun kohdallani.

nimimerkki: Scuzzball

Pisteet: rating 100,000

Scuzzball
Käyttäjä, 17 arvostelua
Arvosteltu: 29.11.2004
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,34
Kummisetä
Murskattuja kukkia
Murskattuja kukkia arvosana 4,15
Murskattuja kukkia
Tule ja katso
Tule ja katso arvosana 4,28
Tule ja katso
Auringonnousu
Auringonnousu arvosana 3,93
Auringonnousu

Elokuvan tiedot

Tokyo Story
Tokyo Story arvosana 4,25

Tokyo Story (1953)

Alkuperäinen nimi: 東京物語

Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
1953
Pituus:
136 min
Tunnetaan myös nimillä:
Ensimmäinen matka, Tokyo Monogatari
Ohjaajat:
Yasujirô Ozu
Käsikirjoittajat:
Kôgo Noda, Yasujirô Ozu
Pääosanäyttelijät:
Chieko Higashiyama, Chishû Ryû, Setsuko Hara
Maat:
Japani
Kielet:
japani, englanti