Kyseessä on siis hyytävän luokaton lastenelokuva, jossa Hulkin esittämä roolihahmo Ray elää varsin tasapainotonta kaksoiselämää salaisena agenttina sekä kömpelönä yksinhuoltajana. Isukki saa edelliseltä komennukseltaan käsiinsä uusinta teknologiaa olevan laser-pistoolin. Äärimmäisen vajaaälyiset roistot onnistuvat kaappaamaan Rayn huostaansa, mutta aseen kätkö jää roistoille hämärän peittoon. Ase on nimittäin tämän pojalla Jeremyllä, joka kavereineen päättää pelastaa apua kaipaavan iskänsä. Avuksi otetaan Isän peite-ammattina toimineen lelukaupan arsenaali.

Oikeastaan kaikki hahmot vetävät roolinsa överiksi vahingoniloisella virnuilulla sekä käsittämättömän huonoilla vitseillä. Lapsinäyttelijöiden vikana tuntuu usein olevan se, että he joko ovat liian ujoja, tai sitten päinvastaisesti liian yli-innokkaita. Selkeää välimaastoa ei ole havaittavissa. Hahmot jäävät muutenkin todella tyhjiksi, kun kaikki huomio kohdistuu vain ja ainoastaan tähän isän ylistämiseen. Hulkin kehäkarismaa katselleena voi vain ihmetellä, miten mies voi olla noin pirun jäykkä ja kesy. Noh, rusketus on sentään edes kohdillaan.

Hulkin humpuukihurjastelun ruutuaika kutistuu hieman muksujen päästyä vauhtiin, mutta ehtiihän mies sentään ennen piiloutumistaan leffan alkupuolella käyttää turbaania kiipeilyköytenä ja ampua Volvonsa takaosasta ohjuksen. Pojat on poikia, ei siinä mitään. Toteutus vaan sattuu olemaan niin pöllöä, ettei paljon enää vartin jälkeen naurata. Nauraa sai vain ja ainoastaan elokuvan kantta, johon valtion silloinen elokuvatarkastamo oli lätkäissyt elokuvaa katsomatta K-18-leiman.

Hulkin lyödessä muksujen kanssa ylävitosia, tulee helposti miettineeksi että miksi Hogan pitkän ja huikean paini-uransa jälkeen lähti edes tällaisiin ö-luokan lastenfilmeihin? Hulkin nimi ei näistä leffoista yhtään suurene. Ehkäpä pisteitä olisi herunut enemmän, jos Hulk olisi vaikka laulanut tähän jonkun tarttuvan tunnusbiisin? Jan Hammerin teknomusa on nimittäin hirveää