The Lobster

(2015)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: The Lobster
Genret: , ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Lobster
Valmistusvuosi:2015
Pituus:119 min
Pisteytyksiä: 73
Tarkka arvio: 3.45

David (Colin Farrell) on juuri jäänyt vaimonsa jättämäksi. Hänen on löydettävä uusi tosirakkaus 45 päivässä tai muutoin hänet muutetaan valitsemakseen eläimeksi ja vapautetaan metsään. David asuu etsikkoajan salaperäisessä hotellissa muiden sinkkujen kanssa. Useiden epäonnisten romanssiyritysten jälkeen David päättää paeta ja päätyy rakkauden kieltäneen kapinajoukon riveihin. Siellä hän tapaa arvoituksellisen naisen (Rachel Weisz), joka yllättäen herättää hänessä vahvoja tunteita…

Arviot

Lakonisessa absurdiudessaan älyttömän hauska elokuva.

Lobster tarkoittaa hummeria. Hummeri on isokokoinen Pohjois-Amerikan vesissä elävä äyriäinen. Hummeri on kuuleman mukaan hyvää valkoviinin kanssa. Hummeri on myös legendaarisen bensasyöppö ökyauto. Lobsterissa ei oikeastaan nähdä kumpaakaan. on outo-ohjaaja toinen englanninkielinen elokuva ja ainakin itselleni etukäteen yksi vuoden kiinnostavimmista leffoista. Jo ennen elokuvan näkemistä kaikki mahdolliset merkit näyttävät olevan paikallaan: budjetti on sopivan pieni, […]

Arvosteltu: 31.12.2016

Kommentit & Pisteytykset

Dickey2

Varmasti toisenlainen deittailu elokuva mitä on tottunut näkemään ja samalla myös oudoin. Sinkkuna olo on synti ja heidän on noin puolentoista kuukauden aikana löydettävä itselleen heila tai he muuttuvat haluamaansa eläimeksi. Ei ehkä kannata sellaiseksi joka tulee metsässä helposti petojen ruuaksi. Juonenkäänteet, sinkkuhotellissa asettamat kiellot ja rangaistukset ovat pöyristyttävän hupaisia. Hauskuutta kuitenkaan ei kokoajan ole luvassa. Nauru on välillä hyvin kaukanakin.

Thorspo
Söpö
Karvainen Setämies
Uytp7
TatiTeThird
Katmand0r
carloz
Jarno Väistö
Anzalone
Ryksel
QT
Masu
Jonttura
malahma
Filman
Key
Villetys
donBarletta
JoonaPrkl
Kaamos
kolamuki
Hanhihannu

Lisää luettavaa