Alussa hieman hölmöltä ja teennäiseltä tuntuva elokuva kasvaa kerroksittain. Loppua kohden päästään uskottavasti elämän vaikeiden kysymysten ääreen. Teräskukat nauraa kyynelten läpi ja siinä on optimistinen vire, joka uskoo elämän jatkumiseen. Edellytyksenä on kuitenkin se, että ihmisillä on ystäviä ja tukijoita ympärillään. Tästä elokuvasta niitä löytyy. Ketään ei jätetä oman onnensa nojaan.

Teräskukat on leikattu ronskilla otteella ja varsinaista ydinjuonta ei ole, ellei Julia Robertsin esittämän Shelbyn sairautta voi sellaiseksi laskea. Elokuva pomppii juhlasta toiseen. Läpi käydään häät, hautajaiset, pääsiäiset, Halloweenit, joulut jne.

Näyttelijättäret tekevät upeita suorituksia, mutta hahmot on kirjoitettu hieman epätasaisesti, joten mikään niistä ei nouse aivan täysosumaksi. Jokaisella on silti omat hyvät hetkensä. Mieleenjäävin on ehkä Sally Fieldin suoritus elokuvan dramaattisessa käännekohdassa. Siinä nousi hieman pala kurkkuun.

Pidin elokuvasta ja suosittelen tätä laatudraamojen ystäville.