Takaisin Pintaan

(2016)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Takaisin Pintaan
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Takaisin Pintaan
Valmistusvuosi:2016
Pituus:90 min
Pisteytyksiä: 13
Tarkka arvio: 3.08

Takaisin pintaan kertoo neljästä suomalaisesta sukeltajasta ja heidän tovereistaan, jotka viranomaisia uhmaten hakevat menehtyneet ystävänsä vedenalaisesta luolasta kotiin.

Luolasukellusryhmä kohtaa pahimman painajaisensa, kun kaksi ryhmän jäsentä menehtyy syvälle luolaan Norjassa. Onnettomuudesta selvinneet sukeltajat päättävät koota oman pelastusryhmän ja hakea menehtyneet ystävänsä luolasta pois sen jälkeen, kun kansainvälisesti koordinoitu nosto-operaatio todetaan liian vaaralliseksi. Hengenvaarallinen sukellus joudutaan suorittamaan sekä viranomaisilta että uutisvälineiltä salassa.

Sukeltajat ovat kokeneita ammattilaisia, jotka ovat tehneet luolasukelluksia jo vuosien ajan. Tämänkertaista sukellusta ei kuitenkaan voi verrata aiempiin. He joutuvat kohtaamaan menehtyneet ystävänsä äärimmäisissä olosuhteissa, joista ovat itse selvinneet hengissä vain muutamia viikkoja aiemmin. Ryhmä on kuitenkin määrätietoisesti päättänyt tuoda ystävänsä takaisin kotiin. Elokuvassa salaista operaatiota seurataan useiden kameroiden avulla sukeltajien rinnalla sekä veden pinnalla että syvällä pinnan alla.

Takaisin pintaan on tarina hengenvaarallisesta operaatiosta ja pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä, edes oman hengen uhalla.

Kommentit & Pisteytykset

parhanaama
Addeh
Bean
Kaamos
arpum
tahvonautti
JohnRambo
lällälää79
Tx4
arg
rise_above_hate
Herman Tottooro
Ryyppy

Lisää luettavaa