Arvostelu

Ideaköyhä kokonaisuus, josta on vaikea löytää tuoreita vitsejä.

Coenin veljesten kuvaajana aikoinaan vakuuttavaa jälkeä tehnyt Barry Sonnenfeld siirtyi myös itse ohjaamaan elokuvia ja ura vaikutti alkuun varsin hyvältä. Sonnenfeld teki tyylikkäitä viihde-elokuvia ja teki muutaman kovan hitinkin (Addams Familyt, Get Shorty ja Men in Black). Sitten alkoi mennä vähän heikommin ja 2000-luvulle tultaessa Sonnenfeld ei enää ollut niin kova nimi. Wild Wild West hukkui tehostesirkukseen, Men in Blackin jatko-osa oli vain varjo ensimmäisen loistosta ja WTC:n terroristi-iskun vuoksi ikävään välikäteen joutunut Big Trouble jäi kelpoudestaan huolimatta liian vähälle huomiolle. Hänen tuorein ohjauksensa Runaway Vacation (RV, 2006) ei ollenkaan paranna hepun pisteitä.

Robin Williams esittää itselleen tyypillisen roolin perheen isänä, jonka nousukiitoinen ura on tulehduttanut välit lapsiinsa. Pitkään suunniteltu koko perheen yhteinen Havaijin matkakin meinaa peruuntua, kun isukilta evätään luvattu kesäloma ja se vaihdetaan tärkeään työurakkaan. Kekseliäs isukki aikoo kuitenkin yhdistää loman ja työn huijaten perheensä matkalle vuokratulla jättimäisellä asuntoautolla. Siinä sivussa isukki yrittää tietenkin tehdä töitä ja hoitaa tärkeän konferenssinkin, tietenkin salaisesti. Matkalla sitten sattuu ja tapahtuu, kun eivät teini-ikäiset lapsukaiset oikein innostu isän omituisesta lomaideasta. Riesaksi sattuu myös Jeff Danielsin johtama punaniskaperhe.

RV yrittää satiirisesti katsella Yhdysvaltalaista elämänmenoa, ylemmän keskiluokan perhe-elämää ja kaikenlaisia stereotypioita saaden irti varsin ideaköyhän kokonaisuuden, josta on vaikea löytää tuoreita vitsejä. Kaukana ollaan leffan esikuvana toimineen Faijalla hommat hanskassa -pläjäyksen nerokkuudesta. Hahmot ovat joko kliseisiä, muuten vain tylsiä tai sitten molempia. Robin Williamsille tarjotaan muutama irrotteluhetkikin, mutta vanha hauskuuttaja ei pääse parhaimmalle tasollensa. Jeff Daniels ja muut tekevät ihan kelpoa työtä, mutta eivät kuitenkaan saa puhallettua liian tuttuihin hahmoihin minkäänlaista tuoreutta. Kokonaisuutta katsellessa saa muutaman kerran hörähtää, mutta niitäkään vitsejä ei muista enää jälkikäteen. 95 minuuttia kestävä koko perheen kohellus jättää katsojalleen lopulta varsin turhan olon, kun mitään ei ole jäänyt käteen.

Ensimmäisen vartin perusteella kyseessä voisikin olla varsin viihdyttävä komedia, mutta sitten ajaudutaan tyhmemmille vesille. Monissa vitseissä on kyllä potentiaalia, mutta ne vesitetään yleensä. Kakkavitsitkin voivat hyvin tehtyinä olla ihan hauskoja, oman huumorintajuni tietäen jopa hervottomia, mutta tällä kertaa Robin Williamsin ollessa yltä päältä ulosteissa, niin näen sen ennemmin kommenttina äijän nykyisen uran tasosta kuin hauskana vitsinä. Ikävää nähdä lapsuuden suosikkini tällaisessa räpellyksessä. Ehkäpä olisin pitänyt tästä penskana tai sitten ehkä en. Nyt en kuitenkaan pidä. Rempseämpää meininkiä ja piikikkäämpää huumoria olisi saanut olla enemmän. Kyseessä on hampaaton perheleffa muutamalla rivommalla jutulla, eikä sitä oikein osaa suositella millekään tietylle kohderyhmälle.

Barry Sonnenfeld voisi hyvinkin vielä onnistua joku päivä ja tehdä vielä vanhojen hyvien filmiensä veroisen hitin. Sonnenfeld nimittäin todistaa olevansa yhä visuaalisesti pätevä ohjaaja, mutta tarvitsisi paljon paremman käsiksen tuekseen. Karmean Eddie Murphy -komedian Isi hoitaa käsikirjoittanut Geoff Rodkey ei tee yhtään parempaa työtä tämänkään tarinan parissa. Pitää ehkäpä ryhtyä välttämään hepun käsikirjoittamia leffoja.

Pisteet: rating 30,000

Thoke
Tykittäjä, 619 arvostelua
Arvosteltu: 10.12.2010
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Sademies
Sademies arvosana 4,06
Sademies
Imperiumin vastaisku
Imperiumin vastaisku arvosana 4,24
Imperiumin vastaisku
Komisario Palmun erehdys
Komisario Palmun erehdys arvosana 4,22
Komisario Palmun erehdys
Koskemattomat
Koskemattomat arvosana 4,20
Koskemattomat

Elokuvan tiedot

Runaway Vacation - Perheloma pyörillä
Runaway Vacation - Perheloma pyörillä arvosana 2,28
Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
2006
Pituus:
99 min
Tunnetaan myös nimillä:
RV: Runaway Vacation, Runaway Vacation, Runaway Vacation - Perheloma (?) pyörillä
Ohjaajat:
Barry Sonnenfeld
Käsikirjoittajat:
Geoff Rodkey
Pääosanäyttelijät:
Alex Ferris, Cheryl Hines, Chloe Sonnenfeld, Hunter Parrish, Jeff Daniels, Joanna 'JoJo' Levesque, Josh Hutcherson, Kristin Chenoweth, Robin Williams
Maat:
Iso-Britannia, Saksa, USA
Kielet:
englanti