Robin Hood

(2010)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Robin Hood
Genret: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Robin Hood
Valmistusvuosi:2010
Pituus:140 min
Pisteytyksiä: 334
Tarkka arvio: 3.22

Ridley Scottin ohjaamassa versiossa kerrotaan Robin Hoodin tarina ajalta ennen kuin hänestä tuli Sherwoodin legenda. Englantilaisten taistellessa ranskalaisia vastaan kuningas Rikhard Leijonamieli haavoittuu kuolettavasti, jolloin muutama sotilas päättää livahtaa rintamalta takaisin kotiin. Heidän joukossaan myös Robin Longstride, joka päätyy lopulta kuolevalle toverille tekemänsä lupauksen johdattelemana Nottinghamiin.

Arviot

Elokuva on ikävä esimerkki mielenkiintoisesta ideasta, joka karkaa käsistä ja päättyy katastrofiin.

Tarina itsensä ja oman menneisyytensä löytävästä Robin Hoodista, joka ei ollutkaan Robin Hood vaan itsekkyyteen taipuvainen perusjamppa Englannissa vuoden 1200 tietämillä. Tuolloin moni mies joutui olemaan kuningas Rikhard Leijonamielen matkassa ristiretkillä mantereen puolella, niinpä tietysti Robinkin. Hmm, mielenkiintoinen lähtökohta ja näkemys vanhasta, legendaarisesta hahmosta. Elokuva alkaa mukavalla sykkeellä ja menolla, jossa päähenkilöt esitellään selkeästi, mutta […]

Arvosteltu: 14.10.2010

Kokonaisuudessaan ihan tyylikkään näköinen, mutta paikoittain todella tylsäksi käyvä.

Ridley Scottin Robin Hood on jo ties mones Robin Hood filmatisointi, mutta tällä kertaa palataankin legendan alkulähteille. Ajalle ennen kuin Robin Longstride nimisestä kuningas Leijonamielen jousimiehestä tuli se suuri legenda. Elokuva alkaa kun kuningas Richard Leijonamieli kuolee ristiretkellä, jonka jälkeen prinssi John perii kruunun. Kuninkaan joukoissa jousimiehenä taistellut Robin Longstride lähtee matkalle Nottinghamiin, jossa hän […]

Arvosteltu: 10.06.2012

Kommentit & Pisteytykset

UltimateJT
Titan90
Bungle
MersuZ
Tupolev79
Mustaoinas
UrheaT
Tomoffinland
Gorsto
TeeP
Nimetön
hankila
Nico
Luski
tahvonautti
mika72
Juusak
Pallopoika
D-McH
Jurgen28
pinja
tumppi95
ambbe
lettu8
Jorge
uusis
Jays
kareinen
kisa
tirehtööri
tikox
batzmo
xenomorph
phella

Lisää luettavaa