Arvostelu

Michael Douglas tekee ehkä yhden parhaista roolisuorituksistaan psykoottisena, joskin samaistuttavana pulliaisena.

Päähahmo D-FENSillä kiehuu eräänä kuumana päivänä L. A:ssa yli. Hän pysäköi autonsa liikenneruuhkan keskelle ja lähtee kotia kohti jalkaisin - tyttärellä on syntymäpäivä. Matkan varrella hän tapaa ärsyttäviä ihmisiä ja alkaa selvitellä välejä heidän kanssaan. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.

Leffan alku on erittäin lupaava: Michael Douglas tekee ehkä yhden parhaista roolisuorituksistaan psykoottisena, joskin samaistuttavana pulliaisena. Ohjaaja Schumacherin (8mm) kerrontatyyli ei kaunistele Amerikkalaisen suurkaupungin elämää ja käsikirjoitus antaa pureskeltavaksi harvinaisen tervettä yhteiskuntakritiikkiä. Musta huumori paistaa kauneimmillaan. "Rankka päivä" vaikuttaisi olevan jotain aivan erilaista ulkoasua myöten.

Valitettavasti loistavan ensipuoliskon jälkeen elokuva kadottaa sisimpänsä ja alkaa etsiä sitä muualta - genreä on kai jostain syystä yritetty muuttaa loppua kohden action-henkisempään suuntaan, sillä kohtaukset jäävät sisällöltään valjuiksi ja keskittyvät ennemmin näyttävyyteen. Ei toimi, ei ollenkaan.

Leffan alku kuitenkin pelastaa niin paljon, ettei "Rankasta päivästä" voi olla pitämättä. Kaiken aikaa Douglasin hahmon ajatuksia ymmärtää - ketäpä meistä ei joskus ärsyttäisi hampurilaisketjujen ilkeät temput? Jos käsikirjoitus olisi pysynyt leffan ajan kasassa, Schumacherilla olisi ollut käsissään mestariteos; nyt se uhkaa hukkua valitettavasti keskinkertaisten action-leffojen kastiin.

Pisteet: rating 60,000

Pingutyyppi
Ylläpitäjä, 247 arvostelua
Arvosteltu: 08.12.2002
Katsottu: Kotona

rating 90,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Iivana Julma II
Iivana Julma II arvosana 4,05
Iivana Julma II
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota arvosana 4,30
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Koskemattomat
Koskemattomat arvosana 4,20
Koskemattomat
Uhrilampaat
Uhrilampaat arvosana 4,22
Uhrilampaat

Elokuvan tiedot

Rankka päivä
Rankka päivä arvosana 3,98

Rankka päivä (1993)

Alkuperäinen nimi: Falling Down

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1993
Pituus:
113 min
Ohjaajat:
Joel Schumacher
Käsikirjoittajat:
Ebbe Roe Smith
Pääosanäyttelijät:
Barbara Hershey, Michael Douglas, Robert Duvall
Maat:
USA, Ranska, Iso-Britannia
Kielet:
englanti, espanja, korea