Arvostelu

On aika katsoa omaa maapalloamme; sitä planeettaa jonka tuhoamme tällä menolla.

Jos tuntuu, että koko maailma tuijottaa nyt leffateattereissa tietokoneella luotuja sinisiä CGI-örkkejä, on onneksi tarjolla myös jotain todella aitoa ja kaunista, jotain mitä ei voi tietokoneella koodata. BBC:n luontodokumenttisarjan pohjalta tehty Planeetamme Maa esittelee katsojille oman planeetamme; luonnon häikäisevän kauneuden, jylhät maisemat ja inhimillisyydellään hämmästyttävät eläimet.

Elokuvan opetusta ei jätetä katsojan arvailtavaksi, heti ensimmäisillä minuuteilla kertojaääni (eurooppalaisessa versiossa Patrick Stewart, amerikkalaisessa James Earl Jones) kertoo, että on aika katsoa omaa maapalloamme; sitä planeettaa jonka tuhoamme tällä menolla. Muuten elokuva ei juurikaan sorru moraalisaarnaamiseen, luonnon ilmöt ja eläimet esitellään näyttävästi ja kiinnostavasti. Vasta leffan lopussa kerrotaan muutama tiukka fakta ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Leffan parasta antia ovat sen hahmot; sympaattiset ja inhimilliset eläimet eri puolilta palloa. Keskiössä seurataan jääkarhuperhettä pohjoisnavalla, afrikannorsujen selviytymistä kuivassa autiomaassa ja ryhävalasäidin ja lapsen tuhansien kilometrien vaellusta meressä. Draaman kaarta tai jännitystä ei tarvi väkisin käsikirjoittaa, luonnosta jos jostain niitä löytyy. Esimerkiksi nälkään kuolevan jääkarhun kamppailu ateriastaan on liikuttavan aito muistutus siitä, millaiset ovat luonnon lait ja miten itserakkaiden ihmisten sähläys julmentaa niitä entisestään. Luonnosta löytyy totta kai myös huumoria ja elämäniloa; yksi huikeimpia kohtauksia on uusi-guinealaisesta sademetsästä löydetyn paratiisilinnun siivousrituaali. Siivousfriikki lintu puunaa oman alueensa viidakossa viimeisen päällä siistiksi ja pistää sen jälkeen jalalla koreasti disco fever -henkeen. Sellaisen käsikirjoittamiseen ei pysty edes James Cameron.

Siinä missä Al Goren Epämiellyttävä totuus tarjoili katsojalle pelottavia tilastoja maailman tilasta, Planeettamme Maa käyttää käänteistä psykologiaa. Elokuva näyttää konkreettisesti henkeäsalpaavia maisemia ja sympaattisia eläimiä, ja muistuttaa katsojaa samalla siitä, että tämä kaikki on vaarassa kadota mikäli emme näe omaa napaa pidemmälle. Planeetamme Maa on myös huikea taidonnäyte luonnon dokumentoinnista, yli 40 kuvausryhmää kuvasi elokuvaa viiden vuoden ajan 200:ssa eri kuvauslokaatiossa. Esimerkiksi vedenalaiset kuvat vettä löytävien norsujen ilosta ja ilmakuvat neitokurkien Himalajan ylityksestä ovat upeita suorituksia myös ihmiseläimiltä.

Elokuva pakottaa kyynisimmänkin katsojan myöntämään todellisuuden; planeettamme on äärimmäisen kaunis ja arvokas paikka, eikä sen tuhoaminen oman materialismin alttarilla ole sen arvoista.

Pisteet: rating 80,000

Ninnnuli
Ylläpitäjä, 47 arvostelua
Arvosteltu: 30.12.2009
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

When You're Strange
When You're Strange arvosana 3,64
When You're Strange
Michael Jackson's This is it
Michael Jackson's This is it arvosana 3,65
Michael Jackson's This is it
Nightwish - End of Innocence
Nightwish - End of Innocence arvosana 4,19
Nightwish - End of Innocence
Kongin kingi
Kongin kingi arvosana 4,01
Kongin kingi

Elokuvan tiedot

Planeettamme Maa
Planeettamme Maa arvosana 4,07

Planeettamme Maa (2007)

Alkuperäinen nimi: Earth

Genret:
Dokumentti
Valmistusvuosi:
2007
Pituus:
101 min
K7
Tunnetaan myös nimillä:
Planeettamme Maa -elokuva
Ohjaajat:
Alastair Fothergill, Mark Linfield
Käsikirjoittajat:
Alastair Fothergill, Mark Linfield
Pääosanäyttelijät:
Patrick Stewart
Maat:
Iso-Britannia, USA, Saksa
Kielet:
englanti