Pikku Nemo

(1989)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Pikku Nemo
Maat: ,
Alkuperäinen nimi:Little Nemo: Adventures in Slumberland
Valmistusvuosi:1989
Pituus:85 min
Pisteytyksiä: 11
Tarkka arvio: 2.27

Eräänä yönä, kun pikku Nemo makaa sängyssään, hänet kutsutaan mukaan Unimaahan. Siellä hän saa Unimaan kuninkaalta avaimen, jolla aukeavat kaikki Unimaan ovet. Siellä on kuitenkin yksi tietty ovi, jota ei saa koskaan avata. Nemo ystävystyy nopeasti prinsessa Camillen kanssa. Camille kuljettaa Nemoa kädestä pitäen ympäri Unimaata. Lopuksi he saapuvat ovelle, jota Nemo ei saa avata. Uteliaisuus kuitenkin voittaa ja Nemo avaa oven. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä! Sillä silloin suuri hirviö pääsee vapaaksi ja ryöstää kiltin kuninkaan Painajaismaahan. Yhdessä uusien ystäviensä kanssa Nemon on nyt pelastettava kuningas ja tuotava hänet takaisin Unimaahan…

Arviot

Ei huono, mutta hyvin hyvin hyvin viallinen pikku animeleffa.

Joskus 80-luvun alkupuolella länsimaissakin huomattiin japanialaisen animen olevan kovassa nousussa ja joku kekseliäs sai päähänsä hyödyntää uskomattoman tilaisuuden tuottamalla idän parhaiden tekijöiden kanssa länsimaisen yleisön makuun tuotetun ison rahan piirretyn elokuvan. Vuosikausien tuotantohelvetin jälkeen tämä lopulta julkaistiinkin joskus 90-luvun alkuvuosina, mutta massiivisesta panostuksesta huolimatta osoittautui tekijöilleen taloudelliseksi katastrofiksi. Ehkä on viisainta aloittaa tällä kertaa niistä […]

Arvosteltu: 23.03.2018

Kommentit & Pisteytykset

OZMO
Trinity
Arz
Koski
Piikittäjä
Juki
Brutus
Haahuilija
Ihmiskarhu
Jonttura
ms

Lisää luettavaa