Pekka Puupää poliisina

(1986)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Pekka Puupää poliisina
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Pekka Puupää poliisina
Valmistusvuosi:1986
Pituus:111 min
Pisteytyksiä: 7
Tarkka arvio: 1.21

Poliisivoimiin iskee yllättäen salmonella epidemia, jonka vuoksi tarvitaan pikaisesti apuvoimia. Työvoimapulan myötä Pekka Puupääkin pääsee konstaapelin vakanssille. Naapurirapusta värvätyn Pukkilan (Seppo ”Sämpy” Laine) kanssa Pekka muodostaa todellisen sähläävän tehokaksikon, jonka taidot ovat koetuksella tuon tuostakin. Koheltavaa paria vahvistamaan tarvitaan vielä Pätkä, jotta saadaan selvitettyä suositun Bogart -yhtyeen laulusolistin salaperäinen kidnappaus.

Arviot

Ei tee kunniaa legendaarisille 1950-luvun Puupää-leffoille.

1980-luvulla porilainen elokuvamies Visa Mäkinen päätti hankkia legendaarisen Pekka Puupään filmausoikeudet alkuperäisen 1950-luvun elokuvasarjan tuottajan T.J. Särkän kuolinpesältä ja herätti hahmot jälleen pitkän tauon jälkeen henkiin. Tuloksena oli kaksi elokuvaa sekä kohtalaisen suosion saavuttanut tv-sarja. Tämä nyt arvostelussa oleva Pekka Puupää poliisina on Mäkisen toinen ja toistaiseksi viimeinen koskaan tehty Pekka Puupää -elokuva. Leffan juoni […]

Arvosteltu: 27.05.2017

Aiheuttaa myötähäpeää ja kyllästymistä.

Allekirjoittaneelle tuo suomalaisen törttöilyn wanhin esimerkki syntyi jo Ola Fogelbergin strippisarjakuvassa. Varmasti huono bisnestaju jurppi Fogelia kovasti ja aikoja myöhemmin kyseisen hattupään oikeudet siirtyivät Visa Mäkiselle. Tai ainakin hän saattoi käyttää niitä. Miksi niin kävi on Allekirjoittaneen tietämyksen ulkopuolella ja kyseinen elokuvantekijä Jumalan viha/armosta herätti Pekka Puupään (Esko Roine) eloon ja sen mukana Pätkä (Jaakko […]

Arvosteltu: 13.09.2020

Kommentit & Pisteytykset

Vilperi
ms
Juki
Paranoid
Pikli
Jurpo
Zadfa

Lisää luettavaa