Pistejakauma

6%

3%

3%

26%

13%

26%

13%

6%

3%

0%

Pisteytykset

rating 60,000

mauge
Tähtääjä

rating 60,000

Olen aina olettanut, että tämä on Coppolan kuolleen kauden alkusoitto ja jollain tavalla vähäpätöinen työ. Olin väärässä. Peggy Sue on lennokas, tunteikas ja nostalgiapitoinen aikamatka 80-luvun puolivälistä 60-luvun alkuun. Kevyttä fantasiaa käytetään hyväksi hieman samaan tapaan kuin aikaisemmin tehdyssä Paluu tulevaisuuteen elokuvassa.

Peggy Sue pyörtyy luokkakokouksessa. Seuraavaksi herätessään hän on palannut High School vuosiin. Peggy kokee liikuttavia hetkiä, kun muistot ja menetetty nuoruus palaavat yllättäen käsin kosketeltaviksi asioiksi hänen elämäänsä.

Kathleen Turner tuo hyvin esille Peggy Suen mielenmaisemaa ja kehittää oivallisesti muutaman herkullisen-absurdin kohtauksen.

Nicolas Cage on ensimmäisessä suuressa roolissaan. Monesti moitittu esiintyminen ei todellakaan ole mikään mestariluokan vetäisy, mutta ei myöskään kaikkien haukkujensa arvoinen.

Kevin J. O'Connorin esittämä beatnik-runoilija kuuluu leffan herkullisimpiin sivuhahmoihin. Hänen palava elämän tuskansa on koomisen hauskaa katseltavaa. Jim Carrey vaan vääntelee naamaansa ja tulevasta komediatähdestä ei näy vielä etiäisiä. Nörttihahmo Richard Norvik on stereotyyppinen, mutta onnistunut juttu, joka muistuttaa siitä, että kouluajan nyhverö voi olla tulevaisuuden palvottu liideri.

Elokuva toimii hienosti melkein loppuun asti, mutta ne viimeiset 15 minuuttia vesittävät hieman sen magiaa. Latistuminen alkaa Peggy Suen isovanhempien luota ja jatkuu todella sovinnaiseen loppuratkaisuun. Voi kun käsikirjoittajalla olisi ollut vielä jotain hihassaan, niin käsissämme olisi nostalgiakomedioiden mestariteos.

Pelimies
Käyttäjä

rating 60,000

Ei FFC:een parhaimpia, mutta ihan kiva oli⭐️⭐️⭐️

Emba
Käyttäjä

rating 60,000

Herman Tottooro
Käyttäjä

rating 60,000

Lord Tensai
Käyttäjä

rating 60,000

sepi53
Käyttäjä

rating 60,000

Spielburger
Käyttäjä

rating 60,000

varmuuskopio
Käyttäjä

rating 60,000

Elokuvan tiedot

Peggy Sue meni naimisiin
Peggy Sue meni naimisiin arvosana 2,58