Ajojahti

(2016)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Ajojahti
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Patriots Day
Valmistusvuosi:2016
Pituus:130 min
Pisteytyksiä: 44
Tarkka arvio: 3.34

Tositapahtumiin perustuva Ajojahti-elokuva kertoo kaupunkilaisten rohkeudesta taistella kauhua ja terroria vastaan Bostonin maratonille tehdyn pommi-iskun jälkeen.

Välittömästi järkyttävän terrori-iskun jälkeen ylikonstaapeli Tommy Saunders, pommituksesta selviytyneet, hoitohenkilökunta ja viranomaiset aloittavat taistelun aikaa vastaan. Heidän on löydettävä pommittajat ennen kuin nämä iskevät uudelleen. Elokuva nivoo yhteen erikoisagentti Richard Deslauriersin, poliisikomentaja Ed Davisin, kersantti Jeffrey Pugliesen ja sairaanhoitaja Carol Saundersin tarinat. Ajojahti -elokuva vangitsee kaupungissa vallinneen jännityksen, sekä Bostonin asukkaiden järkkymättömän vahvuuden.

Arviot

Ajankohtainen ja ajatuksia herättävä pala lähihistoriaa.

Näyttelijästä hiljalleen enemmän ohjaajaksi siirtynyt Peter Berg on muutamassa ohjaamassaan viime elokuvassaan repinyt Amerikan lähihistorian haavoja auki melkein kuin Oliver Stone parhaina päivinään. Pienen sotilasryhmän selviytymistaistelusta kertovan ja yhdestä historian pahimmasta öljynporauslautta-onnettomuudesta kertovan jälkeen Peter Berg iskee kiinni vuoden 2013 Bostonin maratonin terroristi-iskuun kahdessa aijemmassa elokuvassa esiintyneen Mark Wahlbergin kanssa elokuvassa . Peter Bergin ei […]

Arvosteltu: 24.02.2017

Kommentit & Pisteytykset

Migus
johnny depp
JoonaPrkl
Beer Master
Labratoria
Antsa82
Juusak
donBarletta
Thompson
SMK
Parasite
Paranoid
eskoaarne
harr1v
Tapsaa-
Mowgli
Kaamos
Titan90
andy
IsoVauva
TatiTeThird
The Sam1
UltimateJT
Hoplaa
Also Starring
barros
Xsamid
arg
Nico
JVDS
Tupolev79
Bad Lieutenant
QT
Pelimies
arpum
Herman Tottooro
Filman
Visailija
RevyFan
Vilperi
Nexus
Eximius84
Seppochu
Luffy

Lisää luettavaa