Arvostelu

Paholaisen palvelijassa klassisen Hollywoodin tuotantoarvot yhdistyvät saumattomasti vähäeleisen tyylikkäseen britticharmiin.

Viktoriaaninen Iso-Britannia mielletään yhä monissa piireissä järjen ja klassisen kapitalismin kehdoksi. Yksi aikansa konservatiivista keskivertobrittiä hämmentäneistä hienostoväen muotikotkotuksista oli mieltymys erinäisiin okkultistisiin harrastuksiin – eihän sitä koskaan tiedä, minkälaisia paholaisia suljettujen verhojen takana oikeasti manattaisiin. Paikalliseen kauhu- ja jännäriperinteeseen rahvaan kansan suussa kulkeutuneet tarinat poikivat kokonaisen mystisten kulttien ja voimahahmojen ympärille kietoutuvien tarinoiden alagenren, jonka hengentuotosten taso vaihtelee rajusti unohdettavasta aina klassikoihin asti.

Suomeksikin muuassa Markku Sadelehdon legendaarisista kauhuantologioista julkaistu kummitustarinoiden erikoismies M.R. Jamesin kynäilemä ”Riimujen mahti” ei alkuperäisessä muodossaan varsinaisesti lukeudukaan sen enempää genrensä kuin tekijänsäkään tuotannon terävämpään kärkeen. Pikkuinen tarina British Museumin tutkijasta sekä vanhasta kirouksesta kuitenkin vetosi syystä tai toisesta Hitchcock-käsikirjoittaja Charles Bennettiin siinä määrin, että mies päätti kirjoittaa aiheesta oman jatkokehitellyn näkemyksensä. Erinäisten mutkien kautta Bennettin luonnostelema modernimpi vedos päätyi Hollywoodin päättävien elinten siunauksella tuotantoon kauhuveteraani Jacques Tourneurin ohjaksissa. Teattereihin asti päätynyt elämys lieneekin yhä monelle ensisijainen syy tutustua myös Jamesin novelliin.

Paholaisen palvelijaksi ristitty elokuva alkaa keskellä pimeää ja usvaista metsää sijaitsevasta salaperäisestä kartanosta, jossa nimetön mies kertoo paniikin vallassa talon isännälle jättäneensä tätä koskevat tutkinnat sikseen sekä toivovansa vastineeksi tämän anteeksiantoa ja suojelua yliluonnollista kostoa vastaan. Pelokas mies ei kuitenkaan ymmärrä kohtalonsa olevan jo sinetöity, sillä kellon viimeksi lyödessä helvetin portit avautuivat ja epäpyhä demoni saapui vanhan kansan uskomusten mukaisesti myrskyn noustessa noutamaan tämän kirottua sielua mukaansa ikuiseen kiirastuleen ja kadotukseen. Seuraavana aamuna miehen ruumis löydetään vanhan kartanon lähistöltä pahoin palaneena. Viranomaiset epäilevät vainajan heittäneen henkensä onnettomuuden seurauksena.

Myöhemmin maahan saapuu tohtori Holden, tieteen ja järjen mies, joka alkaa tutkia lähemmin toverinsa salamyhkäiseltä vaikuttavaa kuolintapausta. Ennen pitkää tähän ottaa yhteyden myös alussa nähty parrakas mies kehottaen tätä jättämään itsensä ja johtamansa lahkon nuuskimiset sikseen hyvän sään aikana, mutta periaatteen miehenä amerikkalainen sankari kieltäytyy nöyrtymästä hämärämiehen uhkauksiin. Piankos tohtori Holden löytääkin taskustaan kummallisen paperilappusen täynnä käsittämätöntä riimukirjoitusta – paikalliset tietävät kertoa tämän ylle langetetun kirouksen, ja lähestyvänä pedon yönä täydenkuun aikaan tohtori Holden tulisi kokemaan ystävänsä kohtalon. Ylpeä amerikkalainen ei aluksi hyväksy taikauskoisia selityksiä, mutta kellon lyödessä tämän mieleen alkaa hiipiä epäilys...

Tourneurin teokselle on monesti yritetty lyödä jonkinlaista puhtaan kauhun leimaa, mutta omasta mielestäni kyseessä on ennemmin yliluonnollinen trilleri muutamilla kauhuelementeillä. Itse asiassa muistankin jo tämän ensimmäisen kerran katsottuani mieltäneeni Paholaisen palvelijan jonkinlaiseksi klassisen Hollywoodin tyylitajua ja tuotantoarvoja peribrittiläiseen charmiin yhdisteleväksi Hitchcock-vaikutteiseksi jännäriksi tietämättä sen enempää Tourneurin teoksen tekijöistä tai tuotantohistoriasta. Jälkikäteen tarkasteltuna onkin ihme, että kahden hyvin erilaisen tuotantokoneiston rattaiden yhteistyönä muotonsa saanut lopputulos on näinkin makoisaa jälkeä, sillä Paholaisen palvelijan keskeiset tekijät olivat tiettävästi jatkuvasti riidoissa aina kuvauksissa käytetyistä tuulettimista lähtien.

Tietystä amerikkalaisuuden leimastaan huolimatta Paholaisen palvelijaa ei kannatakaan lähteä suoraan vertailemaan muihin aikakautensa Hollywoodin kauhuklassikoihin, sillä Tourneurin ohjaustyö painottuukin ulkoisen tyylinsä sekä tuotantoarvojensa ulkopuolella varsinaiselta tarinankerronnalliselta sisällöltään juurikin vanhan saarivaltakunnan omaan perinteeseen, jossa suoran toiminnan ja erikoistehosteiden sijaan pääpaino on osaavissa näyttelijöissä, runsaassa dialogissa sekä lähes tauotta loppua kohden tihenevässä tunnelmassa. Paholaisen palvelijaa näytettiinkin aikoinaan teattereissa yhdessä Hammerin vähintään yhtä riisutun ja vähäeleisen tyylikkään Frankensteinin koston kanssa.

Henkilökohtaisesti koin elokuvan mielenkiintoisimmaksi hahmoksi juurikin persoonaltaan ehkä jo vähän luonnottomuuksiinkin asti särmikkään kulttijohtajan, jossa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla stereotyyppinen englantilainen herrasmies sekä Aleister Crowleyn persoonasta ammentava klassinen mefistotelesmäinen ylivertaisen pahan auktoriteetin arkkityyppi, joka hallitsi saksalaista mykkäelokuvaa jo ensimmäistä maailmansotaa edeltävältä ajalta asti. Olenkin täysin varma Tourneurin tiimeineen käyttäneen Tohtori Caligarin kabinettia ja Prahan ylioppilasta lahkojohtajan kuvauksen suorana esikuvana, jälkimmäisessä jopa nähdään Paholaisen palvelijaa vastaava kohtaus, jossa mustiin pukeutunut paha hallitsee mielensä mukaan säätä ja eläimiä. Klassisen saksalaisen kauhuelokuvan henkinen perintö ei liene täysin murtunut genressään vielä meidänkään aikanamme.

Kauhuelokuvista puhuttaessa Paholaisen palvelija harvoin nousee kovinkaan monien huulille kaikkien aikojen klassikoiden harvalukuisessa seurassa, mutta ehtaa vanhan ajan tunnelmaa tihkuvana yliluonnollisena jännärinä kyseessä on ainakin omasta mielestäni helposti yksi lajinsa valioista. Muista vastaavista teoksista muistan istuneeni yhtä likellä tuolini reunaa kynsiäni purren viimeksi Rosemaryn painajaisen vainoharhaista paholaistarinaa katsoessani. Tarina ei kerro, kuinka paljon Roman Polanski sai teokseensa inspiraatiota nimenomaan Tourneurilta ja brittiläisestä okkultismikauhusta, mutta ainakin itse haluaisin uskoa puolalaisen mestarin osaavan arvostaa laadukasta elokuvakerronnan taidetta myös tällä saralla.

Pienenä sivuhuomiona itse rakastan myös tämän taideteoksen alkuperäistä nimeä: "Night of the Demon" kuulostaa paperilla ja ääneen lausuttuna vähintään yhtä makealta kuin "The Night of the Hunter", joka myös Räsynukkena tunnetaan. Taivas yksin tietää, miten paljon erilaisia brittiläisiä metallibändejä tämä elokuva onkaan vuosien varrella inspiroinut olemassaolollaan.

Pisteet: rating 100,000

Brutus
Käyttäjä, 986 arvostelua
Arvosteltu: 25.03.2022
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Tuhon enkeli
Tuhon enkeli arvosana 4,32
Tuhon enkeli
Räsynukke
Räsynukke arvosana 4,58
Räsynukke
Andalusialainen koira
Andalusialainen koira arvosana 3,79
Andalusialainen koira
Kuolema saapuu yöllä
Kuolema saapuu yöllä arvosana 4,31
Kuolema saapuu yöllä

Elokuvan tiedot

Paholaisen palvelija
Paholaisen palvelija arvosana 3,98

Paholaisen palvelija (1957)

Alkuperäinen nimi: Night of the Demon

Genret:
Kauhu,
Valmistusvuosi:
1957
Pituus:
95 min
Ohjaajat:
Jacques Tourneur
Käsikirjoittajat:
Charles Bennett, Cy Endfield, Hal E. Chester, M.R. James
Pääosanäyttelijät:
Athene Seyler, Dana Andrews, Ewan Roberts, Liam Redmond, Maurice Denham, Niall MacGinnis, Peggy Cummins, Peter Elliott, Reginald Beckwith
Maat:
Iso-Britannia
Kielet:
englanti