Pistejakauma

1%

0%

0%

2%

4%

13%

21%

34%

18%

7%

Pisteytykset

rating 70,000

Chadagun
Käyttäjä

rating 70,000

En yleisesti ole kovin ihastunut varsinkaan tällaisiin perinteikkäisiin kummitusjuttuihin, sillä niistä onnistutaan harmillisen harvoin luomaan mitään uutta tai aidosti jännittävää. The Others oli kuitenkin positiivinen yllätys, mutta tätä tähtianteliaisuutta en aivan ymmärrä.

Elokuvan alku on mahdollisimman kliseinen: perhe, talo ja outoja alkaa tapahtua. Matkan varrella aavistelee yhtä sun toista, mutta lopulta ainakaan omat arvailuni eivät osuneet lainkaan oikeaan. Twisti on siis erittäin onnistunut. Sen ansiosta elokuvan voisi katsoa uudelleenkin hieman viisaampana. Loppuratkaisu on siis odottamisen arvoinen ja sitä myös jaksaa odottaa.

Näyttelijätyö tosiaan toimii. Lapsetkin ovat todella taitavia, eivätkä lainkaan nolostuttavia. Kidmanilta en ala-arvoista suoritusta kyllä odottanutkaan. Äänimaailma on ihan kiva, mutta aito karmivuus jää syystä taikka toisesta puuttumaan. Nykyään taidan kaivata kauhulta realistisempaa otetta, mutta pisteet eivät siitä kärsi.

Key
Käyttäjä

rating 70,000

Pelottava jos katsoo yöllä. ;) Loppu oli hyvä.

Migus
Käyttäjä

rating 70,000

Muutamaa turhaa äänitehoisteilla säikyttelyä lukuun ottamatta ihan mukiin menevä leffa. Valitettavasti muistin kuitenkin siskoni kertoneen yhden kauhuelokuvan loppuratkaisun ja arvasin tämän olevan kyseinen elokuva jo alle tunnin elokuvaa katseltuani. Toisaalta taas oli mielenkiintoista katsella elokuvan tapahtumia tietäen loppuratkaisu, vaikka se hiukan syökin pisteitä.

Neene
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuva oli todella positiivinen yllätys minulle, vaikkei kyllä yhtän pelottanut, mutta jännittävä oli ja aika yllättäväkin.

Stranger
Käyttäjä

rating 70,000

Erinomainen leffa, joka oli hyvin jännittävä. Näyttelijät olivat todella hyviä rooleissaan.

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

Mukavan vanhanaikainen ja hienostunut kummitustarina, joka on ihan viihdyttävä ja tunnelmaltaan sopivan aavemainen, mutta loppujen lopuksi aivan liian vaisu. Kidman vetää mainion roolin.

akinnna
Käyttäjä

rating 70,000

Anselmi
Käyttäjä

rating 70,000

arskamahis
Käyttäjä

rating 70,000

arttuu99
Käyttäjä

rating 70,000

batzmo
Käyttäjä

rating 70,000

BJ
Käyttäjä

rating 70,000

Bjarska
Käyttäjä

rating 70,000

blackdragon
Käyttäjä

rating 70,000

Calvero
Käyttäjä

rating 70,000

cronenberger
Tykittäjä

rating 70,000

Death_God
Käyttäjä

rating 70,000

Deckard
Käyttäjä

rating 70,000

Domini
Käyttäjä

rating 70,000

Dreamer
Käyttäjä

rating 70,000

eskoaarne
Käyttäjä

rating 70,000

gerbba
Käyttäjä

rating 70,000

Heidi Tolvanen
Käyttäjä

rating 70,000

Hoplaa
Käyttäjä

rating 70,000

immortale
Käyttäjä

rating 70,000

Jaloviina
Käyttäjä

rating 70,000

Jedi-Brony
Käyttäjä

rating 70,000

johnny depp
Käyttäjä

rating 70,000

jojoke
Käyttäjä

rating 70,000

juba
Käyttäjä

rating 70,000

juicebox
Käyttäjä

rating 70,000

keijomies
Käyttäjä

rating 70,000

KIUKKUVITTU
Käyttäjä

rating 70,000

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 70,000

Kumkvatti
Käyttäjä

rating 70,000

Lambertto
Käyttäjä

rating 70,000

Larr(y)
Käyttäjä

rating 70,000

lenny
Käyttäjä

rating 70,000

lilalotta
Käyttäjä

rating 70,000

Liquider
Käyttäjä

rating 70,000

Lorcan
Käyttäjä

rating 70,000

lumis
Käyttäjä

rating 70,000

lyso
Käyttäjä

rating 70,000

Mansikkana
Käyttäjä

rating 70,000

Maukka
Käyttäjä

rating 70,000

Michelle78
Käyttäjä

rating 70,000

mike
Käyttäjä

rating 70,000

mikelawry
Käyttäjä

rating 70,000

Mr.Nobody
Käyttäjä

rating 70,000

ms
Käyttäjä

rating 70,000

NitroPupu
Käyttäjä

rating 70,000

nukka_
Käyttäjä

rating 70,000

ojarumpujuoppo
Käyttäjä

rating 70,000

Paprica
Käyttäjä

rating 70,000

Petux
Käyttäjä

rating 70,000

Puunenä
Käyttäjä

rating 70,000

QT
Käyttäjä

rating 70,000

Rinsq
Käyttäjä

rating 70,000

Riseri
Käyttäjä

rating 70,000

Rue Morgue
Käyttäjä

rating 70,000

Ryyppy
Käyttäjä

rating 70,000

S.M.F
Käyttäjä

rating 70,000

Sanelma
Käyttäjä

rating 70,000

Seonsiinä
Käyttäjä

rating 70,000

Siouxsie
Käyttäjä

rating 70,000

smoothly
Käyttäjä

rating 70,000

Sohviina
Käyttäjä

rating 70,000

Tak
Käyttäjä

rating 70,000

Tapirus
Käyttäjä

rating 70,000

Tapsaa-
Käyttäjä

rating 70,000

TatiTeThird
Käyttäjä

rating 70,000

Tilipitappi
Käyttäjä

rating 70,000

tinee
Käyttäjä

rating 70,000

Titan90
Käyttäjä

rating 70,000

tog
Käyttäjä

rating 70,000

tonsa
Käyttäjä

rating 70,000

Vaginaattori
Käyttäjä

rating 70,000

Waki
Käyttäjä

rating 70,000

wednesday
Käyttäjä

rating 70,000

xenomorph
Käyttäjä

rating 70,000

Xsamid
Käyttäjä

rating 70,000

Yulle
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

The Others
The Others arvosana 4,00
Genret:
Trilleri,
Valmistusvuosi:
2001
Pituus:
101 min
Ohjaajat:
Alejandro Amenábar
Pääosanäyttelijät:
Alakina Mann, Christopher Eccleston, Elaine Cassidy, Eric Sykes, Fionnula Flanagan, James Bentley, Nicole Kidman
Maat:
USA, Espanja, Ranska
Kielet:
englanti