Nuotin vierestä

(2016)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Nuotin vierestä
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Nuotin vierestä
Valmistusvuosi:2016
Pituus:98 min
Pisteytyksiä: 27
Tarkka arvio: 2.26

Insinööri-Arto (Riku Nieminen) kuulee kauhukseen, että hänen äitinsä Leena (Leena Uotila) aikoo osallistua Kotkassa järjestettäviin karaoken SM-kisoihin. Pyynnöstä Arto lupautuu kuskaamaan Leenan kisoihin taka-ajatuksenaan matkan aikana ylipuhua tai vaikka huijata tämä muuttamaan mieltään osallistumisesta. Samalla pidättyväinen Arto haluaa estää äitiään häpäisemästä itsensä julkisesti. Karaokekisoissa Arto kuitenkin ymmärtää, kuinka tärkeää esiintyminen äidille on. Lisäksi tuomaristossa istuva viehättävä laulajatar Susanna (Essi Hellén) kiinnittää Arton huomion. Arto tekeekin Otaniemen koulimilla aivoillaan sotasuunnitelman äitinsä kisakunnon kohentamiseksi ja kisassa pitämiseksi mahdollisimman pitkään. Leenalla on myös koko ajan ollut juoni poikansa suhteen. Hän haluaisi että Arto ymmärtäisi irrottautua ahtaasta elämästään, varautuneista asenteistaan ja mielellään myös kireästä vaimostaan Marjukasta (Pihla Viitala).

Nuotin vierestä on draamakomedia hauskanpidosta, heittäytymisestä, häpeästä ja sen hyväksymisestä, ja siitä että elämässä harvoin kaikki menee niin kuin on suunnitellut.

Kommentit & Pisteytykset

eskoaarne
Norppakuutti
parhanaama
Nimetön
lällälää79
Slipkjovi
Hoplaa
TeeP
Jii89
porssiman
Köpi79
jakemil
Linkous
Vilperi
stranger in this town
Hugejorma
mikelawry
Karvainen Setämies
Alli50
Nico
karhari
Ryyppy
TheJim
Thompson
Juki
donBarletta
paukku_

Lisää luettavaa