Menetetty maa

(2007)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Menetetty maa
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat: ,
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:No Country for Old Men
Valmistusvuosi:2007
Pituus:122 min
Pisteytyksiä: 813
Tarkka arvio: 4.09

Tarina alkaa Llewelyn Mossin löytäessä auton, jonka ympärillä lojuu kuolleita miehiä. Heroiinilasti ja kaksi miljoonaa dollaria on edelleen auton takapenkillä. Rossin ottaessa rahat hän samalla käynnistää väkivaltaisen ja rajun tapahtumasarjan, jota ei edes laki, ikääntyvä ja vähemmän pätevä sheriffi Bell pysty hallitsemaan.

Mossin yrittäessä paeta takaa-ajajiaan, elokuvan teema laajenee samalla käsittelemään aiheita, jotka ovat yhtä vanhoja kuin raamattu ja yhtä verisiä kuin tämän aamun uutisotsikot.

Arviot

Lähes täydellisen onnistunut ja täysin omaperäinen rikos-jännäri, josta ei mustaa huumoria puutu.

Ohjaaja veljekset Ethan & Joel Coen ovat iskeneet täysillä suoraan kultasuoneen uutukaisellaan Menetetty Maa (No Country For Old Men),joka nousee yhdeksi kaksikon parhaimmista elokuvista. Cormac McCarthyn palkittuun romaaniin perustuva Menetetty Maa vie katsojan 1980-luvun Amerikan rajamaille, jossa ahneus, rikollisuus ja lainkuuliaisuus muodostavat toimivan kierteen, josta ei heti paluuta ole. Kaikki se arvostus, jota Menetetty Maa […]

Arvosteltu: 16.02.2008

No Country For Old Men on kaiken ylistyksen ja palkintojensa arvoinen.

Ennen vanhaan sentään rosvot olivat omalla tavallaan rehtejä, eivätkä kaikki lainvalvojat kantaneet edes asetta. Nykyajan ihmiset ovat turmeltuneita, trokaavat huumeita ja listivät toisiaan surutta. Tätä ihmettelee Ed Tom Bell, vanha sheriffi jonka käsiin päätyy helvetillinen sekasotku kun meksikolaisten huumediili menee pieleen ja sen seurauksena alkaa syntyä raatoja siellä sun täällä. Llewellyn Moss on sellainen mukatyypillinen […]

Arvosteltu: 17.02.2008

Coen-veljesten hieno paluu tyylinsä pariin.

Pitkästä aikaa ovat Coen-veljekset palanneet oman tyylinsä pariin. Heidän uusin elokuvansa Menetetty maa on tiukka rikosdraama, joka tuo hyvin esille maailman järjettömyyden. Elokuva muistuttaa hieman Coen-veljesten vuonna 1996 tekemää Fargoa, mutta paljon erojakin löytyy. Tämä on muun muassa paljon vakavampi ja tylympi. Eräs salametsällä oleva ukkeli löytää läjän kuolleita ja kuolevia huumediilereitä, autollisen huumeita ja […]

Arvosteltu: 20.04.2008

Omaperäinen, jännittävä ja hieno elokuvakokemus, joka on Oscarinsa ansainnut.

Vuoden 2007 Oscar-gaalassa parhaan elokuvan palkinnon pokannut No Country for Old Men eli Menetetty maa on omaperäinen ja raaka tarina ahneudesta ja siitä, mitä kaikkea rahan eteen on valmis tekemään henkensäkin uhalla. Joel ja Ethan Coenin ohjaustyö paneutuu varsin voimakkaasti henkilöhahmojen toimintaan selittelemättä liikoja. Leffaa katsoessa katsoja saakin miettiä usean kerran jonkin hahmon tekemisiä: ”Mitä […]

Arvosteltu: 03.05.2008

Pitää juonen kireänä, synkkänä ja piinaavana alusta loppuun.

Vuoden 2007 parhaaksi elokuvaksi valittu Menetetty maa tarjoaa katsojalle sitä mitä siltä on odotettu. Poikkeuksena muista, elokuva on omasta mielestäni hienoinen pettymys. Tottahan se on, että kirja tahtoo aina olla parempi kuin elokuva. Elokuvasta puuttuu aina paljon sisältöä verrattuna kirjaan. Mutta pienet ruikutukset sikseen! Juonen yksinkertaisuudesta välittämättä elokuva on jollain tavalla taiteellinen ja puhutteleva (taattua […]

Arvosteltu: 15.07.2008

Laittaa katsojansa positiivisessakin mielessä koville, mutta on hypetykseensä nähden pettymys.

Ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin saman elokuvan kahdesti yhden päivän aikana. Eikä se valitettavasti johtunut siitä että olisin kokenut kaikkien aikojen elokuvakokemukseni. Menetetty maa laittaa katsojansa positiivisessakin mielessä koville, mutta on hypetykseensä nähden pettymys. On siis vuosi 1980 pikkukaupungissa Texasissa, Llewelyn Moss (Josh Brolin) törmää metsästysretkellä läjään ruumiita ja hylättyjä autoja. Hän löytää kaksi miljoonaa dollaria […]

Arvosteltu: 22.07.2008

Luo katsojalle erittäin tiiviin jännitystunnelman.

Kun ohjaajan paikalla istuvat Coenin veljekset, yksi asia ainakin on varma: elokuva on laatutyötä. Hiljainen ja rautainen trilleri No Country for Old Men kahmi vuoden 2008 Oscareista neljä; paras elokuva, paras ohjaus, paras mies-sivuosa (Bardem) ja paras sovitettu käsikirjoitus. Nämä pystit elokuva ansaitseekin. – – – Sotku alkaa siitä kun Llewelyn Moss (Brolin) antiloopinmetsästysreissullaan löytää […]

Arvosteltu: 30.09.2008

Tiivistunnelmainen ralli säestettynä upeilla näyttelijöillä, terävällä dialogilla ja kauniilla maisemilla.

Coenin veljesten toistaiseksi menestynein elokuva Menetetty maa tyhjensi 2007 vuoden Oscar-gaalan. Mukaan gaalasta tarttuivat parhaan elokuvan, parhaan käsikirjoituksen, parhaan ohjauksen ja parhaan miessivuosan palkinnot. Menetetty maa on saanut muutenkin paljon kehuja kriitikoilta ja on arvostetun leffaraamatun IMDb:n top 250-listalla sijalla 79. Jo pelkän laajan hypetyksensä ansiosta, olin odottanut kuin kuuta nousevaa, hetkeä jolloin pääsisin katsastamaan […]

Arvosteltu: 12.10.2008

Surumielisen komea Coen-leffa, jonka periaatteisiin nojaava murhamies Chigurh kruunaa.

Veljespari Coen & Coen onnistuu elokuvissaan olemaan yhtä aikaa oivaltavan hauska sekä synkistelevä tavalla, joka sopii näille pohjoisille leveyspiireille kuin kirves ja halko luentosaliin. Duon tuorein ja mainetta niittänyt elokuva Menetetty maa (eli No Country for Old Men) napsaisee palasen pois totutusta letkeästä kerronnanotteesta ja kurkottaa yllättävän synkkiin mielenmaisemiin. Menetetty maa tiivistyy kolmeen mieshahmoon: kertojaroolia […]

Arvosteltu: 20.11.2008

Esteettinen silmä on kerännyt nappivalintoja maisema toisensa jälkeen linssiin, ja homma pelittää kutakuinkin täydellisesti.

Kuvia preeriasta. Tuuli puhaltaa. Vanhempi sheriffi Ed Tom Bell kertoo (V.O.) kuinka ennen vanhaan jotkut sheriffit eivät kantaneet asetta lainkaan mukanaan. ”Jim Scarborough’d never carried one; that’s the younger Jim. Gaston Boykins wouldn’t wear one up in Comanche County. I always liked to hear about the oldtimers. Never missed a chance to do so.” Palkkamurhaaja […]

Sattuman aloittama ja sattumaan päättyvä tapahtumaketju mikä vanhentaa wanhan lainvalvojan.

Texas on iso paikka. Kuiva myös. Se antaa paljon tilaa huumekaupoille ja niiden mennessä pieleen ammuskeluille. Llewelyn Moss (Josh Brolin) saapuu sellaisen tapahtumapaikalle ja kahmii maksuksi aiotut kaksi miljoonaa mukaansa. Rahojen lähde kylläkin haluaa ne takaisin ja Anton Chigurh (Javier Bardem) on jahdissa. Sheriffi Ed Tom Bell (Tommy Lee Jones) joutuu tutkimaan aukeavaa verilöylyä ja […]

Arvosteltu: 08.09.2020

Vaikuttava ja omaleimainen katsaus menetettyyn maailmaan.

No tässä se nyt on, Coenin veljesten pitkään odotettu uutuuskeitos. Soppa on kyhätty käyttäen aineksina jotenkin walterhillmäistä actiontarinaa, vanhoja kunnon westernmaisemia ja ohjaajaveljesten tummaa, omaperäistä huumoria. Jos uutukaista pitäisi lähteä tyylillisesti vertaamaan Coenien omiin aiempiin leffoihin, voisi todeta, että ollaan lähellä ukkojen esikoispitkää, Blood Simpleä. Mutta tällä kertaa mennään joka suhteessa pidemmälle. Sinällään yksinkertaisen tarinansa […]

Arvosteltu: 20.02.2008

Kommentit & Pisteytykset

Valefore
AKS
Spuge
Muroksi
M16
tare84
Hize
kewanhammer
MonCheri
Calvero
Ludil
phodos
JeLaine

Lisää luettavaa