Banderasilla pienempi rooli kuin odotin, mutta onneksi leffan naiset olivat mielenkiintoisia ja väriloisto hiveli silmiä. Muutamia oivan hauskoja kohtia löytyi, mutta ne hukkuivat sekavan juonen alle.

Pedro Almodovar on itselle vähän sellainen aukko elokuvasivistyksessä. Olen nähnyt tältä arvostetulta espanjalaisohjaajalta vain pari elokuvaa, mutta nyt päätin alkaa syventymään näihin vähän enemmän. Ensimmäisenä katseluna oli farssi Naisia hermoromahduksen partaalla. Olipahan hyvä startti! Naisia hermoromahduksen partaalla alkaa melodramaattisena rakkauselokuvana, joka kertoo kahdesta miehiin kyrpiintyneestä naisesta. Tai etenkin yhdestä. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän kuitenkin elokuva luo yllättäen nahkaansa ja kääntää kelkkansa lopulta täysin muuttumalla tietynlaiseksi psykopaatti-trilleriksi! Ja kaiken lisäksi homma vielä toimii, ainakin pääsääntöisesti. Leffa on parhaimmillaan todella hauska ja meininki varsin absurdia. Mukaan mahtuu toki hiukan tyhjäkäyntiäkin ja etenkin kohtaus niiden poliisien kanssa oli jotenkin kankea. Mutta pääsääntöisesti tää oli kyllä todella viihdyttävä pläjäys.

+

Naisia hermoromahduksen partaalla on ihan hauska sopivasti komediaa sisältävä draamaelokuva Pedro Almodovarilta, jonka katsoo mielellään toiseenkin kertaan. Juonen keskiössä on Carmen Mauran esittämä Pepa, joka on juuri eronnut Fernando Guillen esittämästä Ivanista, jolla on ollut sutinaa muidenkin naisten kanssa. Juonen edetessä mukaan tulee myös muita naisia, joilla on omia ongelmia ja myös Ivanin sukulaisia, jotka sitovat tarinan perinteisesti yhteen loppuratkaisua kohti mentäessä. Vauhtiin päästyään elokuvan juoni muuttuu ihan mielenkiintoiseksi ja komedia tuo hyvän lisämausteen tarinaan. Näyttelijöistä Carmen Maura tekee hyvän pääroolin Pepana ja myös Julieta Serranon esittämä hieman hulluhko Lucia jää hyvin mieleen.