Musta joulu

(1974)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Musta joulu
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Black Christmas
Valmistusvuosi:1974
Pituus:94 min
Pisteytyksiä: 82
Tarkka arvio: 3.66

Arviot

Todella karmiva ja häiriintynyt elokuva, jolle screamit ja muut nykypäivän teinikauhuilut ovat paljon velkaa.

Joukko opiskelijoita on päättänyt viettää joulunsa oppilaskunnan asuntolassa. Pian he saavat pilasoiton, jota he pitävät aluksi vitsinä. Mutta pian yksi opiskelija katoaa… Psykoottinen murhaaja on hiippaillut opiskelijataloon pitääkseen huolen, ettei tästä joulusta kukaan selviä hengissä. Siinä elokuvan juoni. Sitten itse arvosteluun. Itse asiassa tämä on ehkäpä parhaimpia, ellei jopa paras näkemäni kauhuelokuva. Vaikka elokuvaan on […]

Arvosteltu: 08.06.2008

Ensimmäiseksi slasheriksi kyseessä on onnistunut elokuva.

Joulu on jo ovella, joten mikä olisikaan parempi elokuva iltoja piristämään kuin Musta Joulu. Nimikin sen jo kertoo, että tällä kertaa Joulupukki jakaa mieluummin risuja, lahjojen sijaan. Löpinät sikseen, sillä Mustassa Joulussa ei ole tappajapukkia, vaikka Joulu onkin valittu teemaksi. Kulttinimi Bob Clark on luonut oman näkemyksensä vuoden suosituimmasta juhlasta, jonka tarkoitus on vuosien varrella […]

Arvosteltu: 14.12.2009

Massatuotannon järsimä prototyyppi.

Joukko vähemmän kiinnostavia persoonattomuuksia viettää remellysaikaa jouluna. Häirikköpuhelu avaa tarinan ja mielipuoli murhaaja alkaa laittamaan remeltäjiä lihoiksi. Juonikuvio on siis [I]slasher[/I]-eli teiniviiltelyleffojen käyttäjälle tuttu, mutta Bob Clarkin ohjastelema [I]Black Christmas[/I] saapui olemassaoloon samana, alagenren aseenkantajan vuonna, eli se on vanhempi kuin genrensä. Elokuvan näkymätön murhaaja antaa katsojan mielikuvitukselle tilaa mellastaa ja aloittavan jännityshetken jälkeen seuraa […]

Arvosteltu: 24.06.2016

Kommentit & Pisteytykset

jossu82
BlaizerTM
Jamii
klauskinki
M16
lovehorror
harr1v
bloody-nightmare
LikeWise
Bad Lieutenant
Blastmaster
here's johnny
KellopeliMandariini
samuellaukkanen
Tniini
Shabbath
Villetys
rusher
Parasite
Spagetti Haarukka
Blueee
Madmasa
butcher of the sea
keimokoo
c4fkw294ziq
Staffan
Candyman
Ryyppy
Elvis69
Moottorisaha
Arttuuu
IronMaiden

Lisää luettavaa