Ohjaaja Brett Morgenin (The Kid Stays In The Picture, Kurt Cobain: Montage Of Heck, Jane) Moonage Daydream tarjoaa genrerajoja rikkovan katsauksen David Bowien taiteeseen ja musiikkiin.
David Bowie, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista artisteista, on ollut kulttuuri-ikoni yli 50 vuoden ajan. Moonage Daydream on ensimmäinen David Bowiesta kertova elokuva, jolle hänen perikuntansa on antanut tukensa. Ohjaaja Brett Morgen sai elokuvaa varten käyttöönsä perikunnan mittavan kokoelman aineistoja.
Hämmästyttävän kirjavan kuvaston, henkilökohtaisen videomateriaalin, ennennäkemättömien esitysten sekä David Bowien oman musiikin ja sanojen välityksellä kerrottu Moonage Daydream kutsuu katsojat uppoutumaan Bowien ainutlaatuiseen maailmaan.
Vuonna 2017 Bowien perikunta antoi ohjaaja Brett Morgenille pääsyn yli 5 miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan, joka sisälsi muun muassa harvinaisia piirroksia, äänityksiä, taltiointeja ja päiväkirjoja. Morgen työsti aineistosta elokuvaa neljän vuoden ajan.
Tiesin odottaa epätavallista dokumenttia, mutta en odottanut ihan tälläistä tajunnanvirtaa jossa ei ole oikein mitään narratiivia. Yksi erikoisimmista henkilödokumenteista jonka olen nähnyt. Ajatukseni ovat jatkuvasti ristiriidassa keskenään ja pisteytys vaihtuu sitä mukaa. Analyyttinen minäni vihaa sen informaationpuutetta ja epäkronologisuutta, fanina toisaalta saan siitä todennäköisesti enemmän irti kuin ihmiset, jotka eivät tiedä hänestä (juuri) mitään. Taiteellisesti se on vähän kahtiajakoinen, toisaalta se saa kaltaiseni fanin ihastelemaan ja rakastumaan Bowieen uudelleen (tai ainakin niin kävi minulle), mutta toisaalta se olisi voinut olla vieläkin kokeilevampi, sanoo taiteellinen minäni. Tämä ei ollut missään nimessä tylsä, mutta suunnilleen älpeen mitan täyttyessä minua alkoi väsyttämään suunnattomasti koska se vaati suuria henkisiä voimavaroja katsoa, ainakin minulta. Tämä oli valtava audiovisuaalinen kokemus joka ihan oikeasti vei minulta voimat. Tämä on joko 2,5 tai 3,5 tähteä, juuri nyt tätä kirjoittaessani olen taas positiivisemmalla tuulella ja annan isommat tähdet koska ei tämä nyt ole todellakaan mikään tavallinen tapaus dokumenttien saralla. Toinen perusteluni on, että vaikka tämä ei antanut normaalilla tavalla henkilöinformaatiota, se onnistui silti kertomaan David Bowiesta henkilönä, mikä on oikeastaan dokumenttien koko pointti, päästä kohteeseen sisälle.
Edelleenkin yksi lempihaastattelujani Bowiesta puhuttaessa on onneksi sisällytetty tähänkin, siinä haastattelija kysyy itkuiselta teinitytöltä miksi hän on niin poissa tolaltaan, johon hän vastaa että hän on odottanut niin kauan (klubin?) takana nähdäkseen vilauksen ihastelemastaan tähdestä, ja viereen tulee lauma kiljuvia teinityttöjä joista yksi sanoo onnessaan saaneensa suudelman kädelle juurikin Bowielta. Teinien empatia huipussaan!