Ajatukseni matkasivat usein Lars von Trierin Antichristin pariin, vaikka yhtä patoutuneesti Ari Aster ei lähde kaivelemaan ihmismielen synkkyyksiä kuin Trier. Kauaksi ei kuitenkaan jäädä.

Asterin luoma raikas maailma on nautinnollinen ja sen ristiriitaisen painostavaan tunnelmaan on helppo syöksyä. Elokuvan emotionaalinen intensiteetti kuitenkin notkahtaa tarinan loppupuolella brutaalin kuvaston varjoon ja asetelma muuttuu tyypillisen mustavalkoiseksi. Ensimmäinen puolisko on kuitenkin vaikuttavinta elokuvaelämystä hetkeen. Ja kyllä sieltä lopustakin paljastuu kaikkea kivaa, mutta odotin tuoreempaa tapaa ratkaista suljetun yhteisön salat.