Tässä elokuvassa ohjaaja Paradzhanovin vertauskuvia ja kansanperinnettä käyttävä ilmaisu on vielä keskivertokatsojallekin hallittavassa vauhdissa. Tarina on jäntevä ja vertauskuvat ymmärrettävissä.

Toisin paikoin tuli mieleen Aleksei Fedortshenkon vuonna 2012 ohjaama Niittymarien taivaalliset vaimot, varsinkin joulujakson alusta, jossa lauletaan ja tanssitaan sisäpihalla naamarit kasvoilla ja Palahnitshka saa maistaa jouluomenaa.

Elokuvan parasta antia on mielestäni hevosen kengitys -kohtaus ja sitä seuraava hääjakso.