Arvostelu

Medusan sinetti vakuuttaa, mutta ei riittävästi.

Vaikka leffassa käynti tuottaa itselleni kalliin lipun takia suurta tuskaa, on pari ilmaislippua omiaan muuttamaan mielen. Kun Medusan sinetti vielä näkyi pyörivän ohjelmistossa, niin popcornit kainaloon ja menoksi.

Jason Bourne (Matt Damon) jättää piilopaikkansa Moskovassa ja painelee Lontooseen, jossa saa eräältä toimittajalta vihiä CIAn uusista toimista. Kaiken lisäksi uusia muistikuvia alkaa pikkuhiljaa ilmaantua mieleen, joten hiljaiselo saa jäädä taakse. Toisaalta Jenkkilän maaperällä CIA-pomot päättävät viimein ottaa Bournen hengiltä.

Edelliset Medusa-leffat olivat alkaneen vuosikymmeneen parhaat toimintaelokuvat, jotka vakuuttivat realistisuudellaan. Sitten tuli kaikkien aikojen toisiksi paras Bond-leffa eli Casino Royale, joka asetti rajan entistä korkeammalle. Tähän haasteeseen siis Medusan sinetti lähti vastaamaan.

Toiminta on tasaisen sykähdyttävää ja jännitys pysyy huipussaan aina lopputekstien alkamiseen asti. Lontoossa jännitetään väkijoukkojen keskellä, Marokossa hypitään pitkin kattoja ja saadaanhan mukaan tietenkin kunnon kaahailukohtaus. Vaikka taustalla jumputtaakin välillä aina päänsärkyyn asti yltyvä perusmusiikki, on leffanautinto ensiluokkainen. Erityisesti jää mieleen kahden palkkamurhaajan kohtaaminen, jossa säveltäjä on lähetetty kahville, ja kaiuttimista kuuluu vain miehinen ähinä, kun huonekaluja laitetaan remonttiin. Tässä maailmassa miehet ovat todellakin vantteria karjuja, eivätkä kaipaa vierelleen kirkuvaa, päänvaivaa aiheuttavaa naista. Julia Stiles vaikuttaa keskivertotoimintaleffan täytettä paremmalta näyttelijältä, mutta tämä tulee mukaan melko myöhään, ja lähetetään saman suojaan. No höh!

Medusan sinetti vakuuttaa, mutta ei riittävästi. Sinetti voittaa Verkon, mutta Iskun haastajaksi siitä ei ihan ole, hiukan jää taakse. Casino Royale on jo kunnolla tavoittamattomissa. Yksinkertaisesti toiminta ei ole aivan tarpeeksi vakuuttavaa, eikä jää erityisemmin mieleen. Seuraavana päivänä onkin sitten jo uusien kujeiden aika.

nimimerkki: Allekirjoittanut

Pisteet: rating 70,000

X-tyyppi
Tykittäjä, 138 arvostelua
Arvosteltu: 05.10.2007
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Reservoir Dogs
Reservoir Dogs arvosana 4,25
Reservoir Dogs
Taksikuski
Taksikuski arvosana 4,10
Taksikuski
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita arvosana 4,05
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Bullet In The Head
Bullet In The Head arvosana 4,08
Bullet In The Head

Elokuvan tiedot

Medusan sinetti
Medusan sinetti arvosana 3,94

Medusan sinetti (2007)

Alkuperäinen nimi: The Bourne Ultimatum

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2007
Pituus:
111 min
Ohjaajat:
Paul Greengrass
Käsikirjoittajat:
George Nolfi, Robert Ludlum, Scott Z. Burns, Tony Gilroy
Pääosanäyttelijät:
Albert Finney, David Strathairn, Joan Allen, Julia Stiles, Matt Damon, Paddy Considine, Scott Glenn
Maat:
USA
Kielet:
englanti, espanja, ranska, arabia, venäjä