Arvostelu

Mukavan haikeasti kerrotusta elokuvasta pitää ja haluaa pitää myös sen heikoimpina hetkinä.

Tyttöystävän viihdykkeeksi vuokraamani Management osoittautuikin varsinaiseksi yllättäjäksi. Eipä tästä uudesta Jennifer Aniston -romcomista miksikään maailmaa mullistavaksi mestariteokseksi ole, mutta onnistuneen sympaattiseksi pikkufilmiksi sitäkin enemmän. DVD-kannen perusteella useaan otteeseen nähdyksi perinteisen kliseiselle romanttiselle kiiltokuvakomedialle haiskahtava Management ilmeneekin pienen ihmisen tarpeiden, unelmien ja kaipuun puolustuspuheeksi. Ikävän vähälle huomiolle jäänyt komediallinen lahjakkuus Steve Zahn todistaa kykynsä tämän hidastempoisen draamakomedian tähtenä.

Mikään tähti Steve Zahnin tulkitsema Mike ei omassa elämässään kuitenkaan ole. Hän on jo hyvään ikään ehtinyt aikamiespoika, joka asustelee vanhempiensa helmoissa työskennellen samalla heidän yrityksessään, viihtyisässä tienvarsimotellissa. Herttaisen äidin ja sulkeutuneen isän hoivissa koko ikänsä ollut poika siivoaa työkseen rähjäisiä motellihuoneita ja huoltaa puljun uima-allasta. Iltavuoroa pääasiassa tekevä sälli ihastuu ensisilmäyksellä motelliin työmatkallaan piipahtavaan Sueen, jota esittää söpöilevä Jennifer Aniston. Sosiaalisilta taidoiltaan Mike on valitettavasti varsinainen ummikko, mutta kankean alun jälkeen Sue alkaa tuntea kummalista vetovoimaa tuohon oudohkoon motellityöntekijään. Siivouskomerossa tapahtuvan herkän hetken jälkeen Sue lähtee töiden velvoittamana jatkamaan matkaansa. Säälittävän oloinen ja hieman elämässään eksyksissä hapuileva Mike päättää tarttua hetken mielijohteeseen panostaen "suhteeseensa" Sueen.

Näytelmäkirjoittajana uraa luonut Brian Belben onnistuu hyvin esikoisohjauksessaan. Mukavan haikeasti kerrotusta elokuvasta pitää ja haluaa pitää myös sen heikoimpina hetkinä. Vaikka loppupuolella juoni menee niille raiteille, jotka yleensä tuhoavat tällaiset sympaattiset elokuvat, niin tällä kertaa homma ei lainkaan ärsytä. Myöskään ideatasolla typeriltä tuntuvat karikatyyrit, kuten aina loistavan Woody Harrelsonin ruumiillistama ex-punkkari Jango tai Miken sidekickinä toimiva mukava kiinalaisamerikkalainen Al (James Hiroyuki Lia), eivät tunnu ollenkaan hölmöiltä ratkaisuilta. Toki ne vetävät elokuvaa keveämpään suuntaan, mutta tällä kertaa se toimii heikentämättä kokonaisuutta. Belbenin visiosta löytyy inhimillistä lämpöä, hyvällä tavalla naiivia toivoa ja kaikki ainekset hyvän mielen elokuvaan. Vakavuuttakin on mukana, ettei homman katselu jäisi pelkäksi hymistelyksi. Arkisen haikeasti kerrottu tarina spontaanista rakkaudesta ja itsensä löytämisestä sekä hymyilyttää että pistää miettimään.

Ohjaajakäsikirjoittaja Belbenistä toivottavasti kuullaan vielä ja hänestä voisi jonain päivänä tulla Tom McCarthyn (The Station Agent ja The Visitor) tapainen arkisten kummallisuuksien tarkkailija. Nimittäin tästä leffasta löytyy myös McCarthyn tapaista rauhallista kerrontaa ja yksinäisyyden tunteen pohdintaa. Miehiä yhdistää vielä kummankin teatteritaustat.

Belbenin filmin hahmot, varsinkaan sivuhahmot, eivät kaikki ole uskottavia, mutta näyttelijäsuoritukset sen sijaan ovat. Steve Zahn on filmin moottori kaikessa sympaattisuudessaan sekä suuressa säälittävyydessään. Zahnin Mike-hahmoa kuitenkin ymmärtää ja hänen uskomattomalta tuntuva rakkaus Sueen on jotenkin käsin kosketeltavan aitoa. Suljetuissa piireissä koko ikänsä haahuilut Mike päättää tehdä vihdoinkin asioille jotain. Toisaalta katsoja näkee hänet säälittävänä reppanana, mutta toisaalta hänen loputonta tarmoaan täytyy myös ihailla. Tupakointia käytetään hyvänä tyylikeinona korostamaan Miken luonteenpiirteitä, ihan kuin hän pakenisi jotain polttamisellaan.

Aniston on oma itsensä, mutta vetää silti yllättävän hyvin oman roolinsa uraan keskittyneenä Suena. Sue haluaisi pelastaa maailmaan, joten hän kierrättää ja auttaa köyhiä. Hän ryhtyy suhteeseen vain saadakseen jotain pysyvää ja turvallista. Mike luottaa lähes pelkästään tunteisiinsa, järki ei ole pahasti päässyt kehittymään. Sue uskoo pelkästään järkeen ja keskittyy enemmän muihin ihmisiin kuin itseensä, koska tuntee itsensä vähäpätöisemmäksi. Sekä Aniston että Zahn onnistuvat tuomaan nämä hahmot realistisiksi persoonallisuuksiksi, joista katsoja lopulta jopa välittää. Sivuosista parhaan vedon tekee aliarvostettu Fred Ward elämään kyllästyneenä ja tyhjää oloa tuntevana Miken isänä.

Niin kuin mainitsin, Management ei ole mikään erikoinen mestariteos. Mestarillisuus on siitä aika kaukana, mutta sympaattinen se on. Kyseessä on pieni elokuva, jonka tarkoituskaan ei ole nousta miksikään palkintogaalojen suosikiksi tai yleisön lemmikiksi. Sen ainekset ovat tuttuja ja käsittelytapakin jo aiemmin nähty. Silti Belben ja muut filmin tekijät ovat onnistuneet saamaan pläjäyksen toimimaan. Managementia on katsojan vaikea löytää, sillä tällaisia arkisia draamakomedioita on vaikea markkinoida. Jos leffan kuitenkin löytää, niin vaikea siitä on olla pitämättä. Ajatusten lepohetkiin tarkoitettu mukava tunnelmapala.

Pisteet: rating 60,000

Thoke
Tykittäjä, 619 arvostelua
Arvosteltu: 26.03.2010
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Possession
Possession arvosana 3,86
Possession
The Holy Mountain
The Holy Mountain arvosana 4,01
The Holy Mountain
Kurjet lentävät
Kurjet lentävät arvosana 4,18
Kurjet lentävät
Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,38
Vihreä maili

Elokuvan tiedot

Management
Management arvosana 2,23
Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
2008
Pituus:
94 min
Tunnetaan myös nimillä:
Management - Tunteet haltuun (tv)
Ohjaajat:
Stephen Belber
Käsikirjoittajat:
Stephen Belber
Pääosanäyttelijät:
Fred Ward, James Hiroyuki Liao, Jennifer Aniston, Margo Martindale, Steve Zahn, Woody Harrelson
Maat:
USA
Kielet:
englanti