Majava

(2011)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Majava
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:The Beaver
Valmistusvuosi:2011
Pituus:91 min
Ei pisteytyksiä.

Walter Blackin huumori on yhtä mustaa kuin hänen sukunimensä. Töissä menee huonosti, vaimo on saanut tarpeekseen ja poika vihaa isäänsä. Masennuksen syövereissä – ja kesken itsetuhoisen ryyppyputken – Walter löytää roskasäiliöstä nuhruisen käsinuken. Majavan. Kangasnukke kädessään Walter voi jälleen puhua vapaasti. Ja vieläpä brittiaksentilla! Mutta samalla kun Walter löytää itsensä uudelleen, uusi majavapersoona saa hänestä yliotteen!

Arviot

Masennukseen ja sen aiheuttamiin ihmissuhdeongelmiin on monen helppo samaistua, käsinuken kautta identiteettiään etsivään mieheen ei niinkään.

Walter Black () on onneton mies. Hän tuijottaa tyhjyyteen, ei tunne oikein mitään, eikä halua tehdä muuta kuin nukkua. -elokuvan mukaan mies sairastaa masennusta, vaikka kuulostaakin lähinnä suomalaiselta lokakuussa. Walterin vaimo Meredith () heittää elämänhalunsa menettäneen ukon ulos, joten mies aikoo päättää päivänsä lopullisesti. Itsemurhan epäonnistuttua Walter saa apuunsa The Beaverin, majava-käsinuken, jonka kautta mies […]

Arvosteltu: 20.05.2011

Kommentit & Pisteytykset

Lisää luettavaa