Arvostelu

Veri lentää, raajat irtoilevat ja meno on sopivan päätöntä pienen budjetin kauhuiluun.

Kahden ensimmäisen maissileffan ala-arvoisuuden vuoksi toivo tuntui jo menetetyltä, varsinkin kun seuraavat jatko-osat olivat keränneet osakseen vielä enemmän negatiivisia sanamääreitä. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin katsoa vielä saagan kolmannen elokuvan, jota tituleerataan nimellä Maissilasten paluu. Suureksi hämmästyksekseni pidin tästä tekeleestä huomattavan paljon enemmän kuin sen kahdesta edeltäjästä.

Vanhempansa menettäneet Eli ja Joshua Porter lähetetään lentokoneella uuden perheensä luo Chicagoon, jossa pojilla on haasteensa uuteen kouluun ja sijaisvanhempiinsa sopeutuessa. Nuorempi velipoika Eli pistää ensitöikseen maissiviljelmykset kaupunkimaisemaa elävöittämään ja oudosti käyttäytyvä nuorukainen joutuu koulumaailmassa ongelmiin. Teini-ikäinen Joshua puolestaan saa uusia kavereita ja löytää helposti yhteisen sävelen uusien kasvattajiensa kanssa, joka aiheuttaa luonnollisesti kitkaa veljesten välillä. Ja eipä aikaakaan, kun uuden lapsisaarnaajan kasvatukset alkavat aiheuttamaan kauhua paikallisväestössä.

Debyyttiohjauksensa suorittanut James Hickox on täysin outo nimi allekirjoittaneelle, mutta hän tuntuu ymmärtävän b-elokuvien päälle ja pistää rainan kanssa kunnolla ranttaliksi ja revittelee tavalla, jota toivoin kahdelta ensimmäiseltäkin osalta. Nyt veri lentää, raajat irtoilevat ja meno on sopivan päätöntä pienen budjetin kauhuiluun. Maissilasten paluu on viihdyttävää kauhusekoilua, jossa juoni on pakollinen sivuseikka viattomien ihmistenkappaleiden kahtia repimisessä. Se on myös kahteen aiempaan osaan verrattuna parin piirun verran jännittävämpi ja eheämpi kokonaisuus, jossa suvantovaiheita ei juurikaan ole ja tapahtumat pörähtävät käyntiin kuin pieru kirjastossa. Loppu tosin vedetään jälleen yli hilseen ja siitä jäi yli vedetyn yön jälkeinen maku suuhun.

Vahvasti kasarifiilikseen yltävä Maissilasten paluu ei tarjoa näyttelijärintamalla riemun kiljahduksia, muttei pääse ärsyttämisasteikollekaan. Elin roolissa Daniel Cerny on sopivan tyly ja ilkikurisen karismaattinen kantaakseen hahmonsa uskottavuuden. Joshuaa tulkitseva Ron Melendez ei pääse yhtä vaativiin kohtauksiin, mutta täyttää saappaansa kunnialla. Sivuosista ei jäänyt ketään mieleen, joten hahmokavalkaadiin olisi voinut panostaa hitusen totisemmalla otteella.

Mikäli b-elokuvat viehättävät, saattaa maissisaagan kolmasosa purra sinuun paremmin kuin kaksi edeltäjäänsä, ja näin jälkikäteen tarkasteltuna suosittelen antamaan sille mahdollisuuden, vaikka aiemmat osat oksettavitkin huonoudellaan.

Pisteet: rating 60,000

Boy From Shadows
Tykittäjä, 230 arvostelua
Arvosteltu: 20.10.2011
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

The Lighthouse
The Lighthouse arvosana 3,93
The Lighthouse
Kauhujen kaupunki
Kauhujen kaupunki arvosana 3,84
Kauhujen kaupunki
Frankensteinin morsian
Frankensteinin morsian arvosana 3,88
Frankensteinin morsian
Dawn of the Dead
Dawn of the Dead arvosana 4,20
Dawn of the Dead

Elokuvan tiedot

Maissilasten paluu
Maissilasten paluu arvosana 1,90

Maissilasten paluu (1995)

Alkuperäinen nimi: Children of the Corn III: Urban Harvest

Genret:
Kauhu
Valmistusvuosi:
1995
Pituus:
89 min
Tunnetaan myös nimillä:
Children of the Corn 3, Maissilapset 3
Ohjaajat:
James Hickox
Käsikirjoittajat:
Dode B. Levenson
Pääosanäyttelijät:
Daniel Cerny, Duke Stroud, Jim Metzler, Mari Morrow, Ron Melendez
Maat:
USA
Kielet:
englanti