Pistejakauma

1%

1%

0%

3%

1%

13%

20%

38%

14%

10%

Pisteytykset

rating 60,000

Seppochu
Käyttäjä

rating 60,000

Pieni pettymys, kun oli kehuttu niin paljon ja Spielbergin leffat yleensä on hyviä. Ihan mielenkiinoinen aihe, muttei vaan tarjonnut mitään ihmeellistä.

shinji
Käyttäjä

rating 60,000

Kiinnostavasta tapauksesta tehty leffa, mutta vaikka olen historia-nörtti, tämä ei jaksa kiinnostaa koko kestonsa ajan. Kesto tuntui liian pitkältä osittain myös huonojen näyttelijöiden takia - hahmot on todella tylsiä ja mitäänsanomattomia, etenkin pääosassa oleva Eric Bana. Tämä olisi varmasti ollut paljon parempi kiinnostavammilla näyttelijöillä (Ainoa jolla tuntui olevan edes jonkinlaista persoonallisuutta oli sivuroolissa oleva Mathieu Amalric) Ei hyvä eikä huono, mutta ei todellakaan Spielbergin parhaimpia elokuvia, kolme tähteä.

Spuge
Käyttäjä

rating 60,000

Realistinen kuvaus Münchenin tapahtumista. Silti pitkäveteinen ja vain paikoin kiinnostava trilleri. Tämä kuuluu ylipitkien ja yliarvostettujen elokuvien joukkoon, ainakin vielä tällä hetkellä. Tunnelmaa söi aika paljon se että katsoin kahtena tai ehkä jopa kolmena eri pätkänä elokuvan kun ei millään muuten jaksanut. Uuden tilaisuuden tulen tällekkin anamtamaan iän vartuessa ja ajan saatossa.

AP
Tähtääjä

rating 60,000

arttuu99
Käyttäjä

rating 60,000

astralic
Käyttäjä

rating 60,000

continental66
Käyttäjä

rating 60,000

CorporalCauliflower
Käyttäjä

rating 60,000

Dr. Zaius
Käyttäjä

rating 60,000

Hebe
Käyttäjä

rating 60,000

impi80
Käyttäjä

rating 60,000

jaamas
Käyttäjä

rating 60,000

jangga
Käyttäjä

rating 60,000

JeffreySun
Käyttäjä

rating 60,000

Jonttura
Käyttäjä

rating 60,000

JVDS
Käyttäjä

rating 60,000

Kaakeli
Käyttäjä

rating 60,000

Karkkipussi
Käyttäjä

rating 60,000

Kaz
Käyttäjä

rating 60,000

keijomies
Käyttäjä

rating 60,000

lage
Käyttäjä

rating 60,000

lällälää79
Käyttäjä

rating 60,000

Nexus
Käyttäjä

rating 60,000

ossjuh
Käyttäjä

rating 60,000

Parasite
Käyttäjä

rating 60,000

Pertsa69
Käyttäjä

rating 60,000

Sduiv
Käyttäjä

rating 60,000

Sgt.Rane
Käyttäjä

rating 60,000

Teknopottu
Käyttäjä

rating 60,000

tonsa
Käyttäjä

rating 60,000

Viisas
Käyttäjä

rating 60,000

Wendel
Käyttäjä

rating 60,000

WGB
Käyttäjä

rating 60,000

WillKino
Käyttäjä

rating 60,000

Elokuvan tiedot

München
München arvosana 3,88

München (2005)

Alkuperäinen nimi: Munich

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
2005
Pituus:
164 min
K15
Ohjaajat:
Steven Spielberg
Käsikirjoittajat:
Eric Roth, George Jonas, Tony Kushner
Pääosanäyttelijät:
Ciarán Hinds, Daniel Craig, Eric Bana, Geoffrey Rush, Hanns Zischler, Mathieu Kassovitz, Michael Lonsdale
Maat:
USA, Kanada
Kielet:
englanti, saksa, ranska, heprea, arabia, italia, kreikka, venäjä