Looper

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Looper
Genret: , ,
Maat: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Looper
Valmistusvuosi:2012
Pituus:119 min
Pisteytyksiä: 333
Tarkka arvio: 3.61

Aikamatkustusta ei vielä ole keksitty vuonna 2044. Mutta 30 vuoden päästä tulevaisuudessa on. Se on laitonta toimintaa, jota hyödynnetään jätekuilun tapaan: loopin toisessa päässä odottaa palkkatappaja, looppaaja, joka pyyhkii historian uusiksi ja kokonaisen elämän näkymättömiin. Joe on yksi parhaista looppaajista. Eräänä päivänä Joe tunnistaa uhrinsa olevan hän itse, 30 vuotta vanhempana. Alkaa takaaajo, jossa on lopulta liossa paljon enemmän kuin elämä – tai kaksi.

Arviot

Huikea aikamatkustustrilleri, joka kiilaa kirkkaasti vuoden parhaiden elokuvien joukkoon.

Kuvittele miltä tuntuisi tavata sattumalta oma itsesi muutaman vuosikymmenen-päästä ja rupatella mukavia, siitä miten mulla menee sitten vuosien päästä. Tälläiseen seikkaan perustuu osittain ohjaaja/käsikirjoittaja Rian Johnsonin kynäilemä ja ohjaama sci-fi-trilleri . High-school maailmaan sijoittuva trilleri ja huijarikertomus elokuvista tunnettu Rian Johnson suunnitteli ja kehitteli ideaa varten parin vuoden ajan. Päärooleihin Rian Johnson kiinnitti jo elokuvassa […]

Arvosteltu: 02.11.2012

Jotain vanhaa ja jotain uutta.

Jo Looperin näyttävän trailerin lumoamana olin harkinnut elokuvan katsomista, ja kun arvostelutkin ylistivät elokuvaa, oli päätökseni varma. Looper tuli ensi-iltaan, pyöri muutaman viikon, eikä aikaa elokuvan katsomiselle tuntunut löytyvän, mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Looperin päähenkilö on palkkamurhaaja Joe (Joseph Gordon-Levitt), joka elää vuodessa 2044, jossa aikamatkailua ei ole vielä keksitty. Joe ei […]

Arvosteltu: 07.12.2012

Elokuva on kuin looppaaja, joka hoitaa hommansa hyvin, mutta unohtaa jonkun varusteen pois keikaltaan.

Face your future. Fight your past. Vastaappa kysymykseen. Rian Johnson plus aikamatkustus plus murhaaja. Vastaus on selvä. Se on Looper. Sitten toinen kysymys, onnistuuko Joseph Gorgon Lewitt ja Bruce Willis samassa roolissa. Vastaus on kyllä, mutta elokuvan aikana löytyy kyllä vastaus: ei. Mikä on pielessä tässä elokuvassa. Vastaus: idean unohtuminen. Tulevaisuudesta lähetetään looppi menneisyyteen, jolloin […]

Arvosteltu: 20.03.2013

Kommentit & Pisteytykset

Felos
AlexZ
Pasma
Lobster88
Mad movie man
barros
Chinook
reykir
rafaovicristiano
Rinsq
Rick_Castle
sakelius
Filman
Gorsto
Vminor
Grinch
Juuna5
_joona_
JohnieH
juba
Maximus
Renmiri
anna.v
Grönberg
batzmo
Titan90
MaukkaPerus
bloody-nightmare
Migus
Crossfire
Dev
Boy From Shadows
Samt

Lisää luettavaa