Lohikäärmeen tappaja

(1981)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Lohikäärmeen tappaja
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Dragonslayer
Valmistusvuosi:1981
Pituus:108 min
Pisteytyksiä: 16
Tarkka arvio: 2.44

Kommentit & Pisteytykset

Joku

Disneyn tuottama Dragonslayer on sellainen fantasiaelokuva joka oli iteltä jäänyt pitkäksi aikaa täysin pimentoon. Se on sinänsä jännä, koska tää on kuitenkin isolla budjetilla tehty iso elokuva. Eikä fantasiagenren edustajia mitenkään ihan valtavasti tuoltakaan aikakaudelta ole. Tarkoitan siis erityisesti tälläisiä ison profiilin elokuvia. Nyt tuli eilenillalla korjattua tilanne ja loksautettua Dragonslayer, eli Lohikäärmeentappaja soittimeen. Yllätys oli melkoinen. Sen sijaan, että kyseessä olisi mikään perus koko perheen komedia Disneyn tyyliin, siinä on yllättävän synkkiäkin sävyjä. Kuningaskunnan liepeillä asustelee valtava lohikäärme, jolle täytyy uhrailla pari kertaa vuodessa neitsyitä, jotta tämä pysyy lepytettynä. Nuoret neidot arvotaan kaupungin köyhälistön tyttäristä ja lähetetään lohikäärmeen välipalaksi. Kun liskon tappohommiin palkattu vanha velho kuolla kupsahtaa, tämän oppipojan on otettava ohjat käsiinsä. Mikään helppo tehtävä ei kuitenkaan ole edessä. Aika perinteinen fantasiatarina siis on kyseessä, mutta erinomaisesti toteutettuna. Näyttelijät istuu hyvin rooleihinsa. Pääosassa nähdään Peter McNicol käsittääkseni ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Sivuosista mainittakoon mm. suomalaissukuinen Albert Salmi (jonka tarina näyttämön ulkopuolelta ei olekaan mikään kovin mieltäylentävä). Leffan tehosteet on ihan oman aikansa parhaimmistoa sekä kuvaus paikoitellen silmiähivelevää. Katsoin tän vanhalta dvd:ltä ja silti pidin elokuvan visuaaleista, mutta ehdottomasti leffaa palvelisi katsoa se teräväpiirtona. Pitänee ottaa asiakseen hankkia tästä joku laadukas levy. Elokuvan maailma on muutenkin sellainen, että se imaisee tehokkaasti mukaansa. Fantasiaelokuvissa tähän vaaditaan aina jotenkin hiukan enemmän panostusta, kun kaikkialla on taianomaisia asioita ja se pitäisi välittyä katsojalle. Dragonslayer onnistuu siinä moitteetta.

Kokonaisuutena Dragonslayer ei välttämättä ole mikään a-luokan mestariteos, mutta omassa genressään se on todella toimiva ja muistettava elokuva. Eihän tälläisestä lohikäärmeentappaja-aiheesta voi ikinä liikaa elokuvia olla. Jos fantasia kiinnostaa vähääkään elementtinä, niin en näe mitään syytä jättää tätä katsomatta. Itse tulen taatusti joskus palailemaan tämän pariin kunhan saan paremman julkaisun elokuvasta käsiini.

makehzzz
Jaaha
Altema
Lassomies
sulo
Hetos
Mikaro
KimmoW
eskoaarne
TomHenry
barros
Slipkjovi
Rue Morgue
Vilperi
jakubias

Lisää luettavaa