Arvostelu

Taas Pariisia huudetaan suhdelaastariksi.

Rakkauden kaupunki Pariisi tuntuu olevan 2010-luvun draamaelokuvan lempilapsonen. Woody Allenin Pariisi-trippi Midnight in Parisin (2011) ja Haneken upean Amourin (2012) jälkeen Michael Caine lähti herra Morganina Pariisiin etsimään viimeistä rakkauttaan, ja nyt taas yksi vanhusten parisuhde on karikolla, ja taas Pariisia huudetaan epätoivoisesti laastariksi. Kyse on siis Notting Hill -ohjaaja Roger Michellin tuoreesta Le Week-Endistä.

Pariisi ei ole em. elokuvien ainoa yhdistävä tekijä. Vanhuus, akateemisuus, keskeisten hahmojen vähyys ja Pariisin tarkasteleminen ulkopuolisen silmin ovat isoja tekijöitä nekin, ainakin kolmessa viimeisimmässä elokuvassa. On harmillista, että Le Week-Endin brightonilaispariskunta tuntuu kehittävän suhdekarikoitaan suuremman ongelman sijoittumisestaan ylemmän keskiluokan ja porvariston harmaan tasaiseen välimaastoon. Ja eihän se sitten kauhean koskettavaa tai traagista ole, kun aikuiset ihmiset märisevät liian tylsästä hotellihuoneesta tai jättävät ravintolaskunsa maksamatta, kun tuli mentyä liian kalliiseen paikkaan todistamaan omaa statustaan. Tai kun teiniksi taantunut nainen tönäisee miehensä nurin asvaltille kesken ongelmavyyhdin sanaisen selvittelyn. First world problems -osastolle mennään niin että rytisee.

Oivalohtandermaisen Jim Broadbentin ja Lindsay Duncanin suorituksissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta heidän väliltään puuttuu se salaperäisesti rätisevä liekki, joka roihuaa niin Amourin vanhusten kuin Cainen ja Clémence Poésyn välillä. Tämän(kin) takia pääparin moniongelmaisuuteen ei jaksa tarrautua, vaikka Broadbent välillä tuo jopa kauniin surumielisesti esille hahmonsa taantuman nuoresta vasemmistoradikaalista muutosta pelkääväksi opettajaksi.

Umpikujia ja ristiriitoja päin syöksyvä Le Week-End tuntuu laajemminkin pakkoratkaisujen sarjalta. Aivan kuin klassinen miljöövalinta ja Jeremy Samsin ranskalaisuutta pursuava, mutta monotoninen, soundtrack riittäisivät luomaan pahaisten teinien lailla käyttäytyvän parin tarinan esittämiselle jonkinlaisen pätevän oikeutuksen. Kun Jeff Goldblumin kiintoisa kirjailijasivuhahmokin on kuin laatuviiniä litkivä jättivauva, nousee aikuisten päätösten keskenkasvuisuus keskiöön. Elokuva tuntuu yrittävän kuiskia riviensä välistä, kuinka elämään pettymisen ja elämästään nauttimisen ero on vielä pienempi kuin epäonnistumisten ja onnistumisten. Asenne ratkaisee. Hienoa oivallusta asenneongelmaiselta!

Tasaisesti etenevän, mutta varsinaisen tylsyyden välttävän Le Week-Endin tarkoituksena on luultavasti myös kertoa, että avioliitto on pitkä ja huojuva prosessi, eikä kenenkään tulisi luovuttaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Rakkaus on nimittäin kaikessa kauneudessaan hankala ja mutkikas kokonaisuus. Roger Michell päätyy kuitenkin opettamaan, että ongelmien ilmestyessä jokaisen tulee käyttäytyä kuin olisi suomalainen glamourtanssija lööppilehden sponsoroimalla surulomalla. Eli pistäkää paikat paskaksi, unohtakaa vastuu. Kyllä jostakin löytyy sponsori, joka maksaa perseilynne ja hommaa paluutiketit. Siinä sivussa se arjen murjoma, pinkki unelmaliittokin eheytyy.

Pisteet: rating 50,000

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 850 arvostelua
Arvosteltu: 21.03.2014
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota arvosana 4,30
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Milanon ihme
Milanon ihme arvosana 3,93
Milanon ihme
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita arvosana 4,05
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
The Holy Mountain
The Holy Mountain arvosana 4,00
The Holy Mountain

Elokuvan tiedot

Le Week-End
Le Week-End arvosana 2,58
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
2013
Pituus:
93 min
Ohjaajat:
Roger Michell
Käsikirjoittajat:
Hanif Kureishi
Pääosanäyttelijät:
Jeff Goldblum, Jim Broadbent, Lindsay Duncan, Olly Alexander
Maat:
Iso-Britannia
Kielet:
englanti