Arvostelu

Twilightin ja hihhuloinnin yhdistelmä on juuri niin pölhö idea kuin miltä se kuulostaa.

Vaikka taisin jossain jo ehtiä kehumaan jättäväni nämä höhlät elokuvat hetkeksi ja jatkavani Mamoru Oshii -maratonia, niin nyt osui tielle sellainen herkkupala, ettei malta olla kirjoittamatta. Langennut perustuu Lauren Katen Twilightia ja raamatun totuutta yhdistelevään romanttiseen nuortenromaaniin, joka julkaistiin jo koko teini-ilmiön alkuvuosina joskus 2009, mutta vuosikausia kulissien takana palloteltu filmatisointi tuli teattereihin kuin varkain vasta äskettäin. Pisteytysten määrästä päätellen kukaan ei ole viitsinyt vaivautua tätä katsomaan eikä studio itsekään näytä uskoneen tähän sen vertaa, että olisi lähtenyt tuhlaamaan rahoja markkinointiin. Enpä totisesti muista, milloin olisin nähnyt yhtä paljon vaaran merkkejä ennen ensi-iltaelokuvan katsomista. Tämän on pakko olla jo jotain aivan erityisen huonoa.

En ole koskaan lukenut alkuperäisromaania enkä aiokaan, joten käsitykseni kirjan ja elokuvan eroista perustuvat puhtaasti sekundäärisiin lähteisiin. Langenneen tarina kertoo Luce-nimisestä teinitytöstä, joka passitetaan elokuvan alussa haasteellisille nuorille tarkoitettuun sisäoppilaitokseen, jossa hän päätyy Twilight-tyyliin valitsemaan kivan pehmon ja synkkismäisen pahan pojan väliltä. Sitten kuvioissa häärää enkeleitä, puhellaan niitä näitä uudelleensyntymästä, Saatanasta sekä taivaan ja helvetin sodasta ym. vastaavasta. Sitten elokuva loppuu. Jatko-osa on jo luvattu. Voi meitä!

Mitä olen internetin ihmeellisestä maailmasta ja kirjan lukeneilta kalastellut, niin alkuperäisteoksella on mittaa melkein 500 sivua ja tällä elokuvalla vajaa puolitoista tuntia. Luonnollisesti tässä on siis jouduttu yksinkertaistamaan alkuperäistekstiä sekä jättämään huomattavia määriä dialogia ja tapahtumia pois. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei elokuvassa oikeastaan sanota tai tehdä missään kohtaa mitään oikeasti merkitsevää eikä itse tarina tunnu kerto yhtään mistään. Tähän kun vielä lisätään Fifty Shades of Grey -tasoinen puuduttava puppudialogi uidaan jo todella syvissä vesissä.

Eniten yksinkertaistamisesta tässä kärsivät nimenomaan tarinan hahmot, joista on tässä tehty käytännössä yhden ominaisuuden tai ilmeen määrittelemiä ilmeettömiä ja eleettömiä käveleviä paperinukkeja. Paha poika on paha koska pahalla pojalla on musta jakku ja hyvällä pojalla blondi tukka, esitellyt sivuhahmot katoavat tyystin kuvioista yllättäen kesken elokuvan ja jok’ainut kerta kun jotain kiinnostavaa voisi tapahtua tai tarina lähteä uomiinsa kohtaus loppuukin varoittamatta kuin seinään.

Tämä menee jo ehkä liiankin yksityiskohtiin, mutta itseäni jäi tässä häiritsemään erityisen paljon elokuvan sisäoppilaitoksen täydellinen epäloogisuus ja epäuskottavuus. Yltäkylläisen ylellisessä laitoksessa ei esimerkiksi näytä olevan kunnollista valvontaa laisinkaan, vaan ”ongelmanuoret” tuntuvat puuhaavaan mitä haluttaa ja milloin haluttaa. Yhdessä kohtaa nuorille jopa annetaan käsittelyyn aseita, mikä varmasti oikeassa laitoksessa olisi se vihoviimeinen virhe. Laitoksen asukkaita vieläpä näyttelee perinteiseen jenkkityyliin kauniita ja laitettuja nuorisomalleja, joille ei ilmeisesti ole muistettu kirjoittaa mitään ongelmakäyttäytymiseen viittaavaa, joten uskottavuus karisee vielä siltäkin osin. Jos elokuvan alussa ei erikseen mainittaisi kyseessä olevan ongelmanuorten laitoksesta, asiaa tuskin tulisi edes ajatelleeksikaan missään kohtaa.

Näyttelijät tässä ovat likimain Twilight-tasoa ilman Robert Pattinsonin ja Taylor Lautnerin kaltaisia karismaattisempia persoonallisuuksia. Pääosaa kuin hypnoosissa esittävä Addison Timlin ei jää puisevuudessa paljoa jälkeen kooma- tai lobotomiapotilaalta vaikuttaneen Kristen Stewartin rinnalla. Ei tässä ehkä huonoimmillaankaan ihan niin alas päästä vaikka yritystä tuntuu olevan. En lähtisi Langenneen tapauksessa näyttelijöitä niinkään solvaamaan; kun ajattelee minkälainen juosten kustu käsikirjoituksen raakile tässä oli pohjana ei hyväkään näytteleminen pystyisi paljoa pelastamaan.

Langennut ei todellakaan ole mikään maailman huonoin elokuva, mutta se on taatusti pliisuin, valjuin ja pitkästyttävin uutuuselokuva pitkiin aikoihin, jopa harmaampi ja hengettömämpi kuin Fifty Shades Darker tai Power Rangers, joita katsoessa tunsi jo melkein kuolevansa tylsyyteen. Ben-Hurista poiketen tämä jopa näytti ja kuulosti ihan mukiinmenevältä ja johdonmukaisesti etenevältä elokuvalta, mutta käytännössä kaikki muu hajoaa täysin käsiin, alkaen karmaisevan huonosta käsikirjoituksesta ja koko jutun aivot sulattavan pölhöstä perusideasta. En olisi uskonut tätä sanovani, mutta jos tämän aihe tai juoni alkoi kiinnostaa, kannattaa varmaan lukea ne kirjat ja jättää tämä puolivillainen tuhnu ihan omaan arvoonsa. On sitä jeesusteltu kuulkaas paremmissakin elokuvissa.

Pisteet: rating 10,000

Brutus
Käyttäjä, 982 arvostelua
Arvosteltu: 27.04.2017
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Hyvät, pahat ja rumat
Hyvät, pahat ja rumat arvosana 4,56
Hyvät, pahat ja rumat
Tokyo Story
Tokyo Story arvosana 4,26
Tokyo Story
Yksi lensi yli käenpesän
Yksi lensi yli käenpesän arvosana 4,34
Yksi lensi yli käenpesän
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot

Elokuvan tiedot

Langennut
Langennut arvosana 3,00

Langennut (2016)

Alkuperäinen nimi: Fallen

Genret:
Seikkailu,
Valmistusvuosi:
2016
Pituus:
92 min
Ohjaajat:
Scott Hicks
Käsikirjoittajat:
Kathryn Price, Lauren Kate, Michael Arlen Ross, Nichole Millard
Pääosanäyttelijät:
Addison Timlin, Daisy Head, Harrison Gilbertson, Hermione Corfield, Jeremy Irvine, Joely Richardson, Lola Kirke
Maat:
USA, Unkari
Kielet:
englanti