Kultainen hansikas

(2019)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Kultainen hansikas
Genret: , ,
Maat: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Der goldene Handschuh
Valmistusvuosi:2019
Pituus:115 min
Pisteytyksiä: 10
Tarkka arvio: 3.10

1970-luvun alussa Hampurin St. Paulin kaupunginosa tunnetaan sodan runtelemien rappioalkoholistien ja prostituoitujen asuinalueena. He istuvat kantabaarissaan täyttääkseen tyhjää oloaan ja unohtaakseen sodan kauhut. Yksi onnettomista asiakkaista on rujon näköinen Fritz ”Fiete” Honka (Jonas Dassler), joka lojuu baarissa päivät pitkät. Hän tarjoilee kapakan yksinäisille naisille juotavaa ja houkuttelee yhden kerrallaan mukaan ullakkoasuntoonsa. Kukaan ei osaa epäillä näennäisen vaarattoman Honkan pahoinpitelevän ja lopulta murhaavan naiset, joiden mätänevät ruumiit hän piilottaa asuntoonsa. Murhattuaan uhrinsa Honka palaa lempibaariinsa, jossa humala on ainoa keino paeta kipua ja kyyneleitä.

Fatih Akinin (Soul Kitchen, In the Fade – kuin tyhjästä) elokuva Kultainen hansikas perustuu tositapahtumiin sekä Heinz Strunkin samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi vuonna 2016.

Arviot

Inhorealistinen elokuva sarjamurhaajasta.

Fritz Honka (Jonas Dassler) norkuu St. Paulin juottoloissa. Hampurissa siis ja ajankohta on 1970-luvun Länsi-Saksa. Hänen historiansa on surkea, nykyhetkensä surkea ja kaiken lisäksi hän on ryypätessään väkivaltainen. Niin väkivaltainen että hän murhaa muita epäonnisia. Soppaan liittyy myös Gerda Voss (Margarete Tiesel) ja Siggi (Marc Hosemann) on saman puun ihmissatoa kuin Fritz on. Sarjamurhaajat fiktiossa […]

Arvosteltu: 24.12.2021

Kommentit & Pisteytykset

Nosfecoff
KaiZeri
Villetys
Kaamos
Kivilärvi
donBarletta
c4fkw294ziq
Juuna5
Jurpo
QT

Lisää luettavaa