Arvostelu

Vieläkin laadukasta tuotantoa...

Jos maailmasta löytyy sellaisia elokuvia, jotka eivät sen syvällisempää esittelyä kaipaa, niin Steven Spielbergin Jurassic Park on nähtävästi yksi niistä. Vuonna 1993 leffa nostatti niin rajun hypen ja mediamylläkän, että vähänkin lehvamualimaa seuraavalle aihe oli jo tuttu. Dinosaurusbuumi ei ole sen koomin näyttänyt laantumisen merkkejä, ja Hollywoodissa samaa aihetta yritetään kupataan edelleen. Jurassic Park 3 tosin näytti, että aiheesta on otettu kaikki irti.

Jurassic Park oli myös elokuva, joka löi lopullisesti läpi CGI-vetoiset erikoistehosteet. Alkujaan leffan trikkipuoli piti tosin toteuttaa perinteisen go-motion tekniikan avulla, mutta Dennis Muren ja kumppanit olivat kehitelleet ILM:n toimistossa kasaan jotain uutta ja mullistavaa. Kehitys on alalla ollut valtavaa, mutta Jurassic Park on vieläkin laadukasta tuotantoa, vaikka tietokoneanimaatiota on ollut lähestulkoon joka leffassa.

Joidenkin mielestä elokuva on tyypillistä Hollywood-roskaa, toisten mielestä taasen mainiota viihdettä. Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle. Pari tuntia sujuu tämän parissa vallan mainiosti, kunhan ei liiaksi analysoi näkemäänsä. Jokainen lienee elokuvan suhteen jo muutenkin sen oman kantansa muodostanut, joten asiaa on turha puida tässä tämän enempää.

nimimerkki: Krisu

Pisteet: rating 90,000


Vieras Arvosteltu: 16.02.2003
Katsottu: DVD

rating 90,000
rating 70,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Inception
Inception arvosana 4,14
Inception
Pieni suuri mies
Pieni suuri mies arvosana 3,99
Pieni suuri mies
Taistelija
Taistelija arvosana 4,22
Taistelija
Suuri pakoretki
Suuri pakoretki arvosana 4,24
Suuri pakoretki

Elokuvan tiedot

Jurassic Park
Jurassic Park arvosana 3,98
Genret:
Seikkailu,
Valmistusvuosi:
1993
Pituus:
122 min
Ohjaajat:
Steven Spielberg
Käsikirjoittajat:
David Koepp, Michael Crichton
Pääosanäyttelijät:
Ariana Richards, B. D. Wong, Bob Peck, Jeff Goldblum, Joseph Mazzello, Laura Dern, Martin Ferrero, Richard Attenborough, Sam Neill, Samuel L. Jackson, Wayne Knight
Maat:
USA
Kielet:
englanti, espanja