Arvostelu

Filmi menee tusinaviihteenä, kunhan ei odota aiempien osien laatua.

10 vuotta sitten Jurassic Park oli jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Kakkonen meni vielä lähes ykkösen huumassa. Moni hyväkin elokuvasarja on alkanut kompuroimaan kolmannen osan kohdalla. Niin myös tämä.

Tavallisen perheen teinipoika eksyy ollessaan riippuliitoreissulla karibianmeren Isla Sorna -saaren lähistöllä. Pojan iskä ja äiskä houkuttelevat viekkaudella ja vääryydellä Alan Grantin mukaan saarelle pelastamaan poikaa, ja jos olet katsonut aiemmat osat Jurassic Park -sarjasta, arvaatkin jo miten loppuelokuva etenee: juostaan pakoon erilaisia terävähampaisia karjuvia otuksia ja ihaillaan etäältä kauniita kasvissyöjiä niityillä.

Tämä dinoidea alkaa jo olemaan loppuunkäytetty, mutta sepä ei ilmeisesti ole filmintekijöillä käynyt mielessä. Puhumattakaan niistä jotka suunnittelevat vuodelle 2005 Jurassic Parkin nelososaa. Tähän kolmoseen on vihdoin saatu mukaan lentoliskot, mutta siihenpä ne uudet asiat jäävätkin. Sam Neill on saatu houkuteltua takaisin dinojen pariin, vai olisiko mies itse rahanpuutteessa joutunut alentumaan tähän, mene ja tiedä. Mies sopii kuitenkin rooliinsa hyvin. Mieltäni yleensä lämmittävä Tea Leonikaan ei tällä kertaa sytytä millään tasolla. Filmi menee tusinaviihteenä, kunhan ei odota aiempien osien laatua.

Pisteet: rating 50,000


Vieras Arvosteltu: 17.01.2004
Katsottu: DVD

rating 30,000

Ällöttävän kliseistä.

Vieras 28.04.2006

rating 60,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Blade Runner 2049
Blade Runner 2049 arvosana 3,92
Blade Runner 2049
Seitsemän samuraita
Seitsemän samuraita arvosana 4,34
Seitsemän samuraita
Kenraali
Kenraali arvosana 4,10
Kenraali
Maa aikojen alussa
Maa aikojen alussa arvosana 3,88
Maa aikojen alussa

Elokuvan tiedot

Jurassic Park III
Jurassic Park III arvosana 2,77
Genret:
Seikkailu,
Valmistusvuosi:
2001
Pituus:
92 min
Ohjaajat:
Joe Johnston
Käsikirjoittajat:
Alexander Payne, Jim Taylor, Peter Buchman
Pääosanäyttelijät:
Alessandro Nivola, Bruce A. Young, John Diehl, Laura Dern, Michael Jeter, Sam Neill, Téa Leoni, Trevor Morgan, William H. Macy
Maat:
USA
Kielet:
englanti, espanja