Judge Dredd – tuomari

(1995)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Judge Dredd – tuomari
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Judge Dredd
Valmistusvuosi:1995
Pituus:96 min
Pisteytyksiä: 196
Tarkka arvio: 2.44

Lähitulevaisuuteen sijoittuvan jännittävän toimintaseikkailun nimikkoroolissa nähdään Sylvester Stallone. Sekasorron ja rikollisuuden vaivaamiin suurkaupunkeihin keskittynyttä yhteiskuntaa hallitsevat tuomarit, joista vaikutusvaltaisin on Joseph Dredd (Sylvester Stallone). Järjestelmän mädännäisyys alkaa paljastua, kun Dredd lavastetaan syylliseksi murhaan.

Arviot

Lähtökohdat olivat aika hyvät mutta toteutus on ryssitty pahemman kerran.

Aikoinaan syntynyt ja näihin päiviin asti säilynyt sarjakuvien filmaus-buumi tuotti valkokankaalle niin hyviä kuin huonojakin elokuvia. Myös Judge Dreddkin päätyi valkokankaalle ja loppu-tulos on kaikkea muuta kuin hyvä. Elokuva paljastuu jo heti alku-puolella pannukakuksi ja jatkaa linjaansa loppuun asti. Elokuva ei myöskään ole sarjakuvalle uskollinen ja suurin virhe elokuvassa on myös se että Dredd ottaa […]

Arvosteltu: 31.10.2004

Stallone on kuin syntynyt Dreddin rooliin, mutta sen kypärän riisumisen olisi saanut jättää kokonaan pois.

Judge Dredd on sarjakuvana loistavaa kamaa, eikä siitä tehty elokuvakaan ole ihan täyttä huttua. Oikeastaan päinvastoin. Alkuosa leffasta toimii jopa hyvin, joskaan ehkä mestarillisesta kässäristä tai näyttelystä ei näy juuri merkkejä. Toiminta kuitenkin näyttää ja kuulostaa hyvältä, kuten koko elokuva muutenkin (varsinkin aikaisekseen graafisesti erinomainen toteutus). Sylvester Stallone on kuin syntynyt Dreddin rooliin, mutta sen […]

Arvosteltu: 25.06.2008

Katso tämä elokuva komediana.

Pohjana on brittiläinen scifisarjakuva dystopisesta megakaupungista missä lakia valvovat huippukoulutetut superpoliisit: tuomarit. Joseph Dredd (Sylvester Stallone) on erityisen kyvykäs tuomari. Danny Cannon ohjaa elokuvasovitusta, minkä musta, satiristinen lähdemateriaali on erittäin vahvaa. Suunnilleen varttitunnin verran näyttää siltä että luvassa on hupaisa rymistely, mutta pyhäinhäväistys iskee ja siitä eteenpäin ei suunta muutu ainakaan paremmaksi. Paitsi että Dredd […]

Arvosteltu: 15.10.2011

Kommentit & Pisteytykset

phodos
carloz
Rade
Antsa82
Hoo
Kibzu
Keräilijä
WGB
Kaamos
Ahvena
Haahuilija
Elvis69
SeagalFani
sulo
arvasin
Maku77
MadMike
Toi-Lai-Lee
JohnRambo
helminen
Jabberwock
Herman Tottooro
Nimetön
eltsu
Dr.Horror
Murikka
Tsingis
Nimetön
TMNT
albertfish
jaamas
burningwolle
Pikli
Blastmaster
jossu82
pilkutsalo
sepe
Dr. Zaius
Puakki
Waki
kim91
Seonsiinä
Wolf83
fasetti
Dread
Trinity

Lisää luettavaa