Arvostelu

Yleissivistyksen nimissä olisi suotavaa katsoa tämä edes kerran elämänsä aikana.

Garrison (Costner) on piirisyyttäjä, hänelle kuten monella muullakin on mielessä, että tappoiko Lee Harvey Oswald Kennedyn yksin. Silminnäkijöiden mukaan laukaukset tulivat useasta erisuunnasta, mutta kuka heitä nyt kuunteleejos vastassa maailman mahtavimman valtion päämiehet. Garrison näyttää oikeussalissa, miten tarvitaan luoti, joka osaa itse kiertää mielensä mukaan ilmansuunnasta toiseen. Häntä ei uskota ja tuleekin mieleen, että USA:n johdossa on todella mätää porukkaa. Murhasta jotain tietävät kuolevat sattumalta syöpään yms.

Leffan huonoihin puoliin kuuluu sen pituus, joka vaivaa sen takia, että koko leffan ajan tarvii seurata herkeämättä, ettei juoni pääsee lipsumaan ohi. Tätä elokuvaa ei missään nimessä kannata katsoa väsyneenä, vaan kannattaa olla olla valmistautuneena historialliseen oppituntiin, sillä elokuva käsittelee realistisia asioita ja kyseessähän on tositapahtumiin perustuva elokuva.

Mukana paljon tunnetuja näyttelijöitä kuten: Gary Oldman, Tommy Lee Jones, Kevin Bacon, Joe Pesci ja Donald Sutherland. Näistä herroista pienimmän ja mielenkiintoisimman roolin tekee veteraani Donald Sutherland, joka kertoo salaista tietoa Kennedyn murhasta. Kevin Costner ei mitenkään loista roolissaan, vaan on aivan normaali. Joe Pesci on taas raivoava pikkumies.

Leffa ei nyt kuitenkaan yllä niihin mittoihin mitä olisi saavutettu pituutta hieman karsimalla, mutta yleissivistyksen nimissä olisi suotavaa katsoa tämä edes kerran elämänsä aikana. Elokuva antaa paljon ajateltavaa, niin myös realistisen katsauksen Amerikan historian suurimpaan mysteeriin.

Nimimerkki: Viisas

Pisteet: rating 70,000

Viisas
Käyttäjä, 111 arvostelua
Arvosteltu: 29.12.2003
Katsottu: Kotona

Elokuvassaan Stone käsittelee aihetta hyvin laajasti tutkien myös yleisimmät teoriat niin salamurhan tekiöistä kuin myös sen tekotavasta.

Tuo kohtalokas päivä jätti jälkeensä paljon hysteriaa, murha-tutkimuksia, ja enemmän tai vähemmän erikoisia salaliittoteorioita.

Emperor 11.10.2008

rating 100,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Milanon ihme
Milanon ihme arvosana 3,93
Milanon ihme
Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33
Kummisetä
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot
Koskemattomat
Koskemattomat arvosana 4,20
Koskemattomat

Elokuvan tiedot

JFK - avoin tapaus
JFK - avoin tapaus arvosana 4,22

JFK - avoin tapaus (1991)

Alkuperäinen nimi: JFK

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1991
Pituus:
189 min
Tunnetaan myös nimillä:
J.F.K. avoin tapaus
Ohjaajat:
Oliver Stone
Käsikirjoittajat:
Jim Garrison, Jim Marrs, Oliver Stone, Zachary Sklar
Pääosanäyttelijät:
Donald Sutherland, Gary Oldman, Jack Lemmon, Joe Pesci, Kevin Bacon, Kevin Costner, Michael Rooker, Sissy Spacek, Tommy Lee Jones
Maat:
USA, Ranska
Kielet:
englanti, espanja