Arvostelu

Ehkä komediallisin kolmesta Indystä, josta merkittävä kiitos Denholm Elliotin hahmon lahopäisyydelle.

Indiana Jonesin isä on kadonnut ollessaan pyhää graalin maljaa etsimässä. Graalin maljan etsintä on ollut isukin elämäntyö, jolle tämä on uhrannut 40 vuotta elämästään. Malja antaa legendan mukaan omistajalleen ikuisen elämän, joten on ihan ymmärrettävää että maljaa etsii Indyn isukin lisäksi eräs viiksekäs Berliinissä aikoinaan asustanut setä nimeltä Aatu.

Indy lähtee etsimään ja pelastamaan isäänsä natsien kynsistä ja matka vie Indyn Venetsian kautta Berliiniin, jossa Indy pienessä sivujuonessa parahilleen kerkeää mukaan paikallisille kirjamessuille ja tapaa paikalla mielenkiintoisia ihmisiä. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan haluaisi millään päästää Indyä ja isukkia pois Saksanmaalta, mutta Joneksen pojilla on niin kova hinku graalin maljan perään, että he ovat lähes pitelemättömiä.

Toistaiseksi viimeisin Indy-trilogian osa muistuttaa toiminnaltaan ensimmäistä ja parasta osaa ylittäen kakkososan toimintamattomuuden. Aivan ykkösen tasolle ei kuitenkaan ylletä, vaikka Sean Connery täydentääkin näyttelijäkaartia mainiosti Indyn hieman hajaamielisenä isänä, jonka suhteesta poikaansa voidaan olla montaakin eri mieltä.

Elokuva on loistava ja ehkä komediallisin kolmesta Indystä, josta merkittävä kiitos Denholm Elliotin hahmon lahopäisyydelle. Natsikaartin näyttelijät tässä on osattu valita harvinaisen huonosti, mutta hehän ovatkin vain pakollisia sivupersoonia, joita ilman Indyllä ei olisi maailmassa muuta kuin kamuja.

Elokuvan loppukohtaukselle on valittu hienot puitteet. Ne on kuvattu Jordanian Petrassa, jossa itsekin pääsin käymään pari vuotta Indyn jälkeen. Mitä temppelin sisältä oikeasti löytyikään, jääköön minun ja Indyn väliseksi salaisuudeksi. Nyt vain odotellaan pari vuotta Indiana Jones IV:tä.

Pisteet: rating 90,000


Vieras Arvosteltu: 07.11.2003
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli arvosana 4,21
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Jedin paluu
Jedin paluu arvosana 4,19
Jedin paluu
Kyttäyskeikka
Kyttäyskeikka arvosana 3,69
Kyttäyskeikka
Henkien kätkemä
Henkien kätkemä arvosana 4,31
Henkien kätkemä

Elokuvan tiedot

Indiana Jones ja viimeinen ristiretki
Indiana Jones ja viimeinen ristiretki arvosana 4,11

Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989)

Alkuperäinen nimi: Indiana Jones and the Last Crusade

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1989
Pituus:
127 min
Ohjaajat:
Steven Spielberg
Käsikirjoittajat:
George Lucas, Jeffrey Boam, Menno Meyjes
Pääosanäyttelijät:
Alison Doody, Denholm Elliott, Harrison Ford, John Rhys-Davies, Julian Glover, Kevork Malikyan, Michael Byrne (I), River Phoenix, Robert Eddison, Sean Connery
Maat:
USA
Kielet:
englanti, saksa, kreikka