In the Mood for Love

(2000)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: In the Mood for Love
Genret:
Maat: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:花樣年華
Valmistusvuosi:2000
Pituus:98 min
Pisteytyksiä: 115
Tarkka arvio: 4.09

Kätkettyjen tunteiden ja täyttymättömän rakkauden latautunut draama Hongkongista on kaikkien aikojen kauneimpia elokuvia. Wong Kar-wain mestariteos kertoo 1960-luvun alusta ja kahdesta nuoresta parista, jotka muuttavat samaan taloon. Pian syntyy luvaton suhde, ja petetyt osapuolet alkavat varovasti lähestyä toisiaan.

Arviot

Pikkuisen joutuu katsoja ensin arvailemaan, kuka kukin on, ennen kuin pääsee leffan pikkuiseen juoneen sisälle.

Aasialaista rakkauselokuvaa ei olekaan vähään aikaan tullut katsottua. Onneksi asia korjaantui, kun televisiosta näytettiin ylistetty Rakkaus käy taloksi. Se kertoo hitaasti etenevän tarinan kahdesta yksinäisestä ihmisestä, jotka hiljalleen alkavat rakastua toisiinsa 60-luvulla. Niinkin hiljalleen, että katsojaakin alkaa väsyttämään. Pikkuisen joutuu katsoja ensin arvailemaan, kuka kukin on, ennen kuin pääsee leffan pikkuiseen juoneen sisälle. Hienoa kamerankäyttöä […]

Arvosteltu: 23.06.2004

Palkitseva elokuva, ja ennen kaikkea suurta näyttelijöiden, kameratyöskentelyn ja ohjauksen juhlaa.

Kaksi ihmistä muuttavat samaan rakennukseen, samana päivänä. Muuttohässäkässä tavarat eksyilevät vääriin asuntoihin, ja näin naapurit, tyylikäs herra Chan (Tony Leung) ja viehättävä rouva Chow (Maggie Cheung) törmäävät toisiinsa ensimmäistä kertaa. Molemmat ovat naimisissa, mutta molempien avioliitoissa tapahtuu jotain muuton jälkeen. Tämä alkuasetelma toimii juonellisena kipinänä arvostetun hongkongilaisohjaaja Wong Kar-Wain kauniisti englanniksi nimetyssä elokuvassa In The […]

Arvosteltu: 02.03.2005

Vaatinee vähäeleisyydessään useita katselukertoja ja ylimääräistä kypsyttelyä avautuakseen kunnolla.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi täydet 18 vuotta tämän aasialaisen romanttisen elokuvan modernin klassikon ensi-illasta. Monen monituisissa liemissä keitetyn ja paistetun n merkkiteos on jo ties kuinka monta kertaa äänestetty vuosituhannen parhaiden elokuvien joukkoon niin kansainvälisesti kuin kotimaassaankin, erisuuruiset palkinnot ovat vuosien saatossa vaihtaneet omistajaa ja Wong itse on jo ehtinyt käväisemään kertaalleen ohjaushommissa Amerikassakin. Kaiken […]

Arvosteltu: 14.12.2018

Kommentit & Pisteytykset

Dickey2

Tavallaan tarinaltaan aika yksinkertainen samaan rappuun muuttaneen kahden ihmisen suhteesta, mutta hong kongissa siitäkin osataan tehdä kaunista. Ohjaajan nimi kannattaa pitää mielessä. Elokuvassa on hyvin paljon Aki Kaurismäenkin käyttämää film noir tunnelmaa.

ainolinnea
arg
Elmo000
Tapio
softspoken
Kaz
Vilperi
iidba
misakorp
TatiTeThird
makehzzz
zanne
honeybee
TomHenry

Lisää luettavaa