Pistejakauma

1%

0%

0%

2%

2%

6%

10%

31%

23%

24%

Pisteytykset

rating 60,000

dbgirl
Käyttäjä

rating 60,000

Spoiler-varoitus!

Hyvä sanoma leffalla on, mutta hieman hämäsi se, kun näytettiin millainen elämä olisi ollut ilman George Baileya, se masentavuudessa rypeminen ei todellakaan saanut minua hyvälle tuulelle vaikka lopun pelastuksen ilmeisesti olisi tarkoitus saada minut tuntemaan niin. En vain usko Baileyn iloisuutta, pikemminkin se oli järkyttynyttä iloa. Tuollainen pelottelutekniikka ei sovi enkelille. Ymmärrän ylidramatisoinnin tarkoituksen tosin, joten menköön.

Kyseessä on siis eräänlainen versio Dickensin joulutarinasta, jos näin voisi sanoa. Ehkä hieman ylipitkä mutta ihan hyvä tarina silti. James Stewart on erityisen hyvä roolissaan (vaikka loppua en uskokaan), ja komea ja karismaattinen, mutta hyviä ovat ne muutkin näyttelijät. Kukin tuntuu tekevän roolissa parhaansa, paljon hyviä sivuhahmoja. Yllättävän paljon tässä oli komiikkaa, vaikka pääasiassa draama tämä onkin. "Enkelin kosketuksen" imelyyteen tässä ei onneksi menty, vaikka sitäkin sarjaa tuli aikoinaan innolla seurattua.

Ongelma vain on, että minä en aina ymmärtänyt hahmojen käytöstä. En nähnyt esim. Georgen olevan yhtään ihastunut vaimoonsa (paitsi häissä), vaan siihen blondiin, Violetiin. George oli haaveilija ja haikaili isoon maailmaan, aivan samoin kuin Violet. Tietysti jos hän ihan oikeasti halusi perustaa perheen niin hänen vaimonsa Mary olikin selvästi äiti/vaimo-materiaalia. Silti asia kaihertaa mieltäni. Ehkä se oli käytännön sanelemaa elämistä. Ei kukaan saa kaikkea haluamaansa, ei edes tarinan konna Potter joka olikin sitten klassinen vanhan ajan pahis jota ahneus ajoi eteenpäin. En olisi yhtään ihmetellyt jos hän olisi oikeasti, Baileyttömässä maailmassa, perustanutkin Pottersville-nimisen kaupungin.

Hyvä sanoma, hyvä leffa, hyvät näyttelijät mutta jotain jää puuttumaan ja lisäksi sen loppu masensi minua. Mikä on se jokin joka teki tästä klassikon? Onko se se sanoma? En tiedä, mutta jos joku on tästä leffasta opiksensa ottanut, niin leffa on tehnyt työnsä hyvin.

JohnRambo
Käyttäjä

rating 60,000

Ihan hellyyttävä vanhan ajan joululeffa, mutta pituudeltaan ehkä mun mieleen vähän liian pitkä. Etenkin kun siellä keskivälillä oli jotenkin sellaista niin pitkäpiimäistä tyhjäkäyntiä. Viimeiset 20 minuuttia kuitenkin ihan loistavaa settiä. Ymmärrän leffan klassikkoaseman ihan täysin. Ite rakastan James Stewartia!

(TV)

ainolinnea
Käyttäjä

rating 60,000

akinnah
Käyttäjä

rating 60,000

juba
Käyttäjä

rating 60,000

kolamuki
Käyttäjä

rating 60,000

lage
Käyttäjä

rating 60,000

rollejokinen
Käyttäjä

rating 60,000

Rue Morgue
Käyttäjä

rating 60,000

Ryksel
Käyttäjä

rating 60,000

Salluskainen
Käyttäjä

rating 60,000

Teeeemu
Käyttäjä

rating 60,000

TeeP
Käyttäjä

rating 60,000

Elokuvan tiedot

Ihmeellinen on elämä
Ihmeellinen on elämä arvosana 4,22

Ihmeellinen on elämä (1946)

Alkuperäinen nimi: It's a Wonderful Life

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1946
Pituus:
130 min
Ohjaajat:
Frank Capra
Käsikirjoittajat:
Albert Hackett, Frances Goodrich, Frank Capra, Jo Swerling, Philip Van Doren Stern
Pääosanäyttelijät:
Donna Reed, Henry Travers, James Stewart, Lionel Barrymore, Thomas Mitchell
Maat:
USA
Kielet:
englanti