Hullujenhuone

(1981)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Hullujenhuone
Genret:
Maat:
Alkuperäinen nimi:There Was a Little Girl
Valmistusvuosi:1981
Pituus:92 min
Pisteytyksiä: 6
Tarkka arvio: 3.17

Kommentit & Pisteytykset

Joku

Enimmäkseen tuottajana tunnetun egyptiläissyntyisen Ovidio G. Assonitiksen Madhouse oli aikoinaan briteille liikaa. Elokuva sai siis alunperin julkaisunsa, mutta päätyi sittemmin kiellettyjen elokuvien listalle. Leikkaamattomana tätä päästiin katselemaan vasta vuonna 2004. Ei Madhouse mikään yltiöverinen elokuva ole, mutta siinä on sellainen nuhjuinen ja ilkeä pohjavire. Muutaman häijyn tapon myötä leffa pääsi video nastyihin siis. Liekö isoimpana syynä ollut kohtaus jossa porataan rottweileriä porakoneella kaaliin, mene ja tiedä. On tässä sitten myös uskonnollis-fanaattisille briteille yksi toinenkin aspekti joka jo varmaan pelkästään riittäisi elokuvan totaalikieltoon 80-luvulla. Mutta ei siitä sen enempää, ettei tule spoilattua elokuvaa. Onko Madhouse sitten hyvä elokuva? No on ja ei ole. Tää on äärimmäisen epätasainen teos. Toisaalta giallohenkinen tunnelma on paikoin, etenkin elokuvan alkupuolella oikein otteessaan pitävä. Loppua kohden homma kuitenkin kokoajan käy hölmömmäksi ja hölmömmäksi. Eikä se loppupuolen perinteinen psykopaatti-trilleri -meininki oikein jaksa innostaa. Näyttelijäsuoritukset on kokolailla läskiksi vedetty pääosaa lukuunottamatta. Musiikkipuolesta vastannut Riz Ortolani on onneksi onnistunut tähänkin elokuvaan loihtimaan ihan mielenkiintoisen scoren. Mielenkiintoinen seikka on muuten myöskin se, että Assonitis hyppäsi itse ohjaajan puikkoihin tässä kymmenen päivän kuvausten jälkeen. Äijähän erotti ohjaajan myös Beyond the Doorissa, sekä ehkä kuuluisimmiten antoi James Cameronille fudut Piranha II -elokuvasta. Cameron onkin sanonut, että Assonitis palkkasi tarkoituksella amerikkalaisen ohjaajan saadakseen leffalleen studioilta rahoitusta, jonka jälkeen hän potki tämän ulos. Melkoinen velikulta.

Kokonaisuutena Madhouse on tosiaankin hyvin epätasainen, mutta ihan viihdyttävä elokuva. Ovidio G. Assonitiksen tuotannosta löytyy toki monia paljon mielenkiintoisempiakin teoksia. Kuten myös Video Nastyjen listalta, vaikkei tämä siinä sarjassaan ihan heikoimmastakaan päästä ole.

Villetys
c4fkw294ziq
eeeno
Nimetön
Living dead

Lisää luettavaa